Sanomalehti-poika y.m. kertomuksia

Kirj.
K. A. Järvi
Hämeenlinnassa, Boman & Karlsson, 1902.
Sanomalehti-poika Lulle Saiturin alku Lokki Pääkaupunkiin Kuvaus ylimaasta Kaunosielu
Tapani Pietari Kaleva oli sanomalehden kantajapoika. Hän oli pieni, viistosilmä miehenalku, ontui toisella jalallaan ja kulki ruumis kierossa. Ikää oli kaksitoista vuotta. Tapani oli jo päässyt kansakoulussa viidennelle luokalle, kun syksyllä, jolloin koulun piti alkaa, isä ei enää luvannutkaan häntä kouluun. Ei hän jaksanut enää Tapania kouluttaa, oli hän sanonut surullisella äänellä. Isäparka rakasti kyllä oppia, mutta kun Tapania pienempiä lapsia oli vielä kokonaista neljä elätettävänä, niin tuskallista oli hänelle niitä talven yli viedä. Hänen mieleensä oli juolahtanut, että Tapani voisi jo jotain itse ansaita. Ensin mietti hän saada Tapanin jonnekin oppipaikkaan, mutta kuka tuota raajarikkoa lasta ottaisi, kenelle mestarille ontuva poika kelpaisi. Siinä se oli ympyriäinen asia.
Mutta yhtenä kauniina syyspäivän aamuna syöksähti Tapanin toveri Ville Suvas kuin tuuliaispää sisälle Tapanin ahtaaseen, pahalta löyhkäävään kotiin. Silmät loistavina se selitti Tapanille, että kaupungin jokapäivänä ilmestyvälle sanomalehdelle tarvittiin kantajapoikia ja että hän jo oli käynyt ilmoittautumassa. Villen ilo levisi Tapaniinkin ja riemuiten lenkkasi hän pihalle äidilleen huutamaan, että hän lähtee kantamaan Sanomia .
Äiti ei ensin ymmärtänyt yhtään Tapania, vaan katsoa tuijotti kummissaan poikaan, että mitä se hullutteli. Ja tuvassa parkui pienin sisko hirveästi, kun Tapani, joka sitä oli jätetty keinuttamaan, oli sen heittänyt omiin hoteisiinsa itkemään. Äiti oli jo komentamaisillaan lujasti Tapania takaisin pikku siskon luo, kun Ville Suvas joutui Tapanille avuksi selittämään, mitä Tapani tarkoitti. Kantamaan Sanomia, joita painetaan kirjapainossa, selitti Ville oikein ihmeissään siitä, että Tapanin äiti oli noin typerä.
Mutta tuossa tuokiossa selvisi jo äidillekin, mitä se Tapani tarkoittaa. Olihan isäkin joskus suvisin, kun oli parempia päiväpalkkoja saatavissa, ostanut jonkun irtonaisnumeron Sanomia ja siitä sitte äidillekin ääneen lukenut. Nyt jo äiti alkoikin hoputtaa Tapania juoksemaan kirjapainon konttoriin ennenkuin muut kerkeäisivät . Ja Tapani lähti Ville Suvaksen kanssa. Ville, joka oli terve ja terhakka, juoksenteli Tapanin edellä kuin nuori koiran penikka, Tapani läähättäen lenkkasi perässä. Villen täytyi aina tuon tuostakin odottaa Tapania. Ja niin sitä lopulta saavuttiin kirjapainon konttorin oven eteen, jossa oli lasiset yläosat ja niissä kullatuilla kirjaimilla Sanomain konttori . Mutta nytpä ujostui Tapani tuon komeuden edessä, sillä hän häpeili rumaa ruumiinrakennettaan. Ensin hän ei mielinyt millään ehdolla lähteä sisälle. Ville rupesi houkuttelemaan. Ja neuvottelun tulos oli se, että mentäisiin yhdessä sisälle, mutta Ville esitteleisi Tapanin asian. Ja niin tehtiin.