Järkimiehet miettimässä

Produced by Tapio Riikonen
Kyhäeli
K. Malmström'in kirjapaino, Kuopio. 1901.
No Elli, mitä olet tuuminut? Pysytkö eilisessä vastustamisessasi vai rupeatko myöntämään , kysyi Mattilan isäntä. Olen sitä mieltä, että jos asiasta on jotain tuleva, on jo aika päästä päätökseen.
Mikä hätä sinulla nyt taasen on? vastasi Elli puolinaisella kiivaudella. Olenhan jo ennen sanonut, että saat tehdä, mitä itse parhaaksi katsot, mutta semmoinen minun ajatukseni kuitenkin aina on, että minun isältäni saatua perintöä sinä siinä tulet kyllä käyttämään. Eikä se tapahdu minun suostumuksellani, — vaan olethan sinä nyt isäntä talossa , lisäsi hän ivallisesti naurahtaen.
Ja sinä, Elli, uskot, että minä moisen vastauksen saatuani ryhtyisin niin tärkeään asiaan! Olethan sitä paitse liiankin selvään antanut minun huomata, että omaisuus on sinun. Sen johdosta en tahdo muuta vastata, kuin vaan sanon, että sinua pyysin omakseni sinun itsesi, enkä rahojesi tähden. Olen aina uskonut sinunkin olevan tästä vakuutetun, mutta taitaapa olla syytä ruveta epäilemään, että olen erehtynyt. Kuitenkin muistutan sinua siitä, mitä ennen häitämme lausuin, että tämmöisiä viittauksia en tahdo kuulla — siihen en suoran luonteeni vuoksi ole luotu.
Mattilan Eljas nousi penkiltä ja lähti ovea kohti. Astuessaan ulos, lausui hän: Menen ulkoniitylle väkeä katsomaan ja toivon joutuvani suurukselle kotiin.
Hän oli pulska ja reipas mies tuo Eljas ja jo ulkomuodosta saattoi nähdä, että hän on sisällisestikin kehittynyt. Jo lapsena oli hänellä niin suuri lukuhalu, että sananparreksi tuli: Eljaksen löytää aina lukemasta . Koulutielle olisi mielellään lähtenyt, mutta isä ei uskaltanut niin suuria varoja kysyvään yritykseen poikaa päästää, vaikk'ei periaatteessa mitään vastaan ollut sanomista. Kansakoulun hän kuitenkin sai käydä, meni sitten maanviljelyskouluun, vieläpä kansanopistossakin lukuvuoden oli. Näissä kaikissa hänen harrastuksensa kirjallisuuden viljelemiseen yhä kiihtyi. Ja kaiken hyvän kirjallisuuden hän itselleen hankkikin, mutta roskakirjallisuudesta muitakin varoitti. Mutta vaikka niin innokas lukumies oli, ei hän kuitenkaan työntekovelvollisuuttaan unohtanut. Aina hän oli työaikana työssä, eikä katsonut, oliko työ raskasta vai huokeaa. Etenkin sen jälkeen, kuin kotitalossa ero tehtiin ja Eljas sai oman pikku tilan, huomattiin, että hän on työmies kiireestä kantapäähän asti. Hänen valiolauseensa oli: Taloa ei ole arvosteltava suuruuden, vaan sen mukaan, minkälaisessa kunnossa se on. Ja kuntoon hän talonsa laittoikin. Siksipä yksin kielikellotkin silloin, kuin Eljas varhaista nuoruudesta asti sydämessään vallinneen taipumuksen johdosta solmitsi avioliiton siteet Elli Mannerheimon kanssa, yhtyivät muiden kanssa sanomaan: Kelpaa siihen taloon emännäksi tulla. Eikä juuri kukaan ajatellut, että Eljas oli rahanaimisen tehnyt, sitä vähemmän vielä, kun huomattiin, että hän koetti omilla neuvoillaan pyrkiä eteen päin, ja jos milloin vaimonsa perintörahoja käytti, tapahtui se aina tämän suostumuksella. Sanomattakin arvataan, että Eljas tuli vuosi vuodelta yhä enemmän arvossa pidetyksi kunnassaan.