Miehetön kylä

language: Finnish
Kirj.
Kálmán Mikszáth
Suomentanut
Toini Kivimäki
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, 1929.
Maantieteellisessä luettelossa on seuraavat pari riviä Szelistyestä: »Szelistye, Szebenin maak., Szelistyen piiriä, 3,750 as., 1,964 rakenn., tuomioist. Nagyszebenissä, piirioik. omassa kaup.; rautat.-as., lenn., säästöp., postitoim.»
Neljä ja puoli vuosisataa sitten, niihin aikoihin, jolloin hänen ylhäisyytensä Mikael Szilágyi oli Siebenbürgenin käskynhaltija, ei Szelistyestä vielä olisi voitu kirjoittaa näin paljoa.
Silloin ei kaupungissa ollut näin monta asukasta, ei rautatietä, yhtä vähän kuin siihen aikaan olisi voitu nähdä siellä sähkölennätinlankaa, säästöpankin katolla mehiläiskekoa tai kuulla edes postitorven toitotusta. Mutta kaikista näin luetelluista asioista ei ainoakaan ole juuri se, mitä kaupungilta puuttui, mutta maantieteellinen luettelo ei liioin vielä nytkään kerro mitään kallisarvoisimmasta, mitä siellä on.
Siihen aikaan oli vanha Mikael Dóczy, Johan Hunyadin entinen uskottu ja linnanpäällikkö, Nagyszebenin esimiehenä. Hän koetti Nagyszebenin kreivinäkin palvella isäntäänsä alati hyödyllisesti siten, että keräsi ja lähetti hänelle sotamiehiä tienoolta ja omilta kaupungin lähistöllä olevilta maatiloiltaan, jotka kasvattivat voimakkaita isoluisia romanilaisia nuorukaisia. Johan Hunyadin tarvitsi vain sanoa: »Vielä tuhat miestä, Mikael!» — ja hän haali kokoon tuhannen. »Vielä tuhat, Mikael!» — ja hän keräsi kokoon pojatkin, jotta vaaditut tuhat miestä voisivat lähteä. Sillä paavi vaati silloin paljon verta. Hänen pyhyytensä näet lietsoi näitä sotia, ja jos sangollinen turkkilaista verta piti vuodatettaman, maksoi se aina puoli sangollista unkarilaista verta. Paavin käsityksen mukaan se oli otollinen teko rakkaalle herra Jumalalle.
En tiedä, mikä oli Jumalan käsitys asiasta, mutta varmaa on, että tästä tukuttain vuodatetusta verestä, joka oli suurimmaksi osaksi unkarilaista, oli havaittavissa vain se näkyvä seuraus, että siitä alkaen soitetaan kaikissa kristittyjen kirkoissa kelloa keskipäivän aikaan, kuten hänen pyhyytensä paavi oli säätänyt, Belgradin taistelun muistoksi, koska voitto ratkesi juuri hetkellä, jolloin aurinko oli tavoittanut taivaanlaen keskikohdan.