Pyhän Pietarin sateenvarjo

Kertomus Ylä-Unkarista
Kirj.
Unkarinkielestä suomentanut
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1912.
Mikszáth Kálmán
Pikku Veronka. Entinen Glogova. Glogovan uusi pastori. Pyhä Pietari ja hänen sateenvarjonsa.
Tahditon Gregorics. Huonoja enteitä. Gregorics Pálin kuolema. Ahneet Gregoricsit.
Sateenvarjo pujahtaa esiin Meidän Rosalia Jäljet vievät Glogovaan Korvarenkaat
Pormestarin illalliset Yö tuo hyviä neuvoja
Czobor Marian ruusupensas j.n.e. Kolme kekälettä Pikku Veronka.
Mikszáth Kálmán (lue Miksaat Kaalmaan, ensin suku-, sitte ristimänäni, kuten unkarilaisilla aina on tapana, ja sanakorko aina ensitavulla) on suomalaiselle yleisölle vielä jokseenkin tuntematon kirjailija. Hänen kansalaisensa unkarilaiset asettavat hänet kuitenkin etevimpiensä Petőfin ja Jókain rinnalle, jopa suorastaan viimemainitun seuraajaksi. Onpa hän eräässä suhteessa kansansa kirjailijoista etevinkin, hän on näet heidän suurin humoristinsa. Suorasukaisen, joskin vilkkaan unkarilaisen leikillisyys aivan tuoreena ja luonnonomaisena pulppuaa Mikszáthin kertomuksista ja varsinkin kansanelämän kuvauksista, luoden näihin eloisuutta ja pirteyttä. — Esitän tässä lyhyin piirtein hänen elämäntarinansa ja kirjallisen tuotantonsa.
Mikszáth K. syntyi tammikuun 16:na 1847 Kürtabonyin kylässä — joka kuuluisan kirjailijan muistoksi on vastikään ottanut nimekseen Mikszathjalya (M:in kylä) — Nogradin komitaatissa eli piirikunnassa Pohjois-Unkarissa, Budapestista miltei suoraan pohjoista kohti. Hänen isänsä oli aitounkarilaista maalaisaatelia, samoin kuin äitikin, maanviljelijä sanotussa kylässä, missä hän sai lapsena jotakuinkin vapaasti leikkiä ja juoksennella kylän maalaisten kanssa. Ollen tunnustukseltaan luterilaisia panivat vanhemmat poikasen protestanttiseen kimnaasiin, mistä hän 1866 tuli ylioppilaaksi. Koulussa hän ei suinkaan ollut etevä eikä ahkera. Kotikylän muistot, lapsenhoitajan tarinat ja kummitusjutut — kotitalo kun vielä sijaitsi vastapäätä hautuumaata — sensijaan hänen päässään pyörivät samoin kuin kansan sadut ja kaskutkin. Matematiikka ja saksankieli varsinkin olivat vaikeita oppiaineita. Myöhemmin hän usein kertoi leikillään ettei hän matematiikan opetuksesta mitään muuta enää muistanut, kuin mitä hänen opettajansa tätä ainettaan ylistellessään oli tuontuostakin lausunut: Mitä kieltä tulevassa elämässä puhutaan, emme tiedä, mutta kaksi kertaa kaksi on sielläkin neljä ja tulee niin olemaan ijankaikkisesta ijankaikkiseen. — Pojan saadessa huonoja arvosanoja saksankielessä isäukko kerran hänelle virkkoi: Jos saat ajetuksi maasta kaikki saksalaiset tiehensä, saat olla lukematta heidän kieltään, mutta muuten saat keppiä. Koulussa Kálmán sensijaan jo esiintyi runoilijana, saaden sekä tovereiltaan että opettajiltaankin osakseen paljon tunnustusta, jopa pieniä palkintojakin. Ylioppilaaksi tultuaan hän luki lakitiedettä Budapestin yliopistossa, aina lomassa myöskin runoillen. Näitä hänen kynänsä tuotteita ilmestyi useita eräässä Igazmondó (Totuuden ystävä) nimisessä kansanlehdessä v:na 1869—72. Tutkinnot suoritettuaan hän pääsi ylimääräiseksi piirinsä lääninhallitukseen Balassa-Gyarmathiin. Siinä toimessa hän ei kuitenkaan oikein menestynyt, hänen esimiehensä kun väittivät ettei hänellä ole stiiliä , lahjaa oikein sommitella juristikielellä asiakirjoja. Sensijaan hän oli hauska seuramies, tervetullut kaikkiin piireihin leikinlaskunsa ja henkevän tarinoimiskykynsä vuoksi. Kun hän huomasi, ettei hänellä ollut kuivalla virkauralla menestystä, rupesi hän ennen pitkää vapaaksi asianajajaksi, joutuen silloin perunkirjoitus-, ulosotto- y.m. toimissa paljon tekemisiin yleisön kanssa. Tähän aikaan ilmestyi painosta hänen ensimäinen novellinsa runoilemisen oli hän nyt ainiaaksi heittänyt — Sielun myrkyttäjä äskenmainitussa lehdessä. Pian väsyi hän asianajotoimeenkin; mieli paloi sinne, missä hän sitte parhaan menestyksensä oli saavuttava. Tukku käsikirjoituksia laukussaan hän lähti pääkaupunkiin saadakseen siellä jotain kirjallista tointa Täällä hän pääsikin Unkarin kansanlehden päätoimittajaksi, missä toimessa hän oli parisen vuotta. Nyt hän v. 1874 julkaisi painosta ensimäisen teoksensa Kertoelmia , jotka eivät kuitenkaan vielä erikoista huomiota herättäneet, samalla kirjoitellen milloin mitäkin myös muihin pääkaupungin lehtiin. Mutta palkkiot olivat pienet ja toimeentulo niukka, jonka tähden M. otti (1878) mielihyvällä vastaan ehdotuksen lähteä Szegeiin sikäläisen Szegedi Napló (Sz:n Päivälehti) nimisen sanomalehden toimittajaksi. Täälläkin hänelle pian avautuivat kaupungin paraimmat seurapiirit. Täällä ilmestyi myöskin hänen sitte niin suurta suosiota saavuttanut novellikokoelmansa Slovakkikansalalset (1881). Saatuaan sen korehtuurin luetuksi hän meni Mehadiaan kylpemään, missä ei kahteen kuukauteen ottanut sanomalehteä käsiinsä. Tultuaan sieltä takaisin hän ihmeekseen huomasi, että arvostelu oli tuon kirjan johdosta tehnyt hänestä yhtäkkiä kuuluisan miehen.