Suomenlahden salaisuus

Kirj.
Suom. Urho Kivimäki
WSOY, Porvoo
1918.
SISÄLLYS.
1. Rusalkan perikato. — Ensimäiset tutkimukset ja huhut 2. Rusalka löydetty! Matka Pohjolaan. — Pietarissa 3. Diplomaattisia vastuksia 4. Tulo Helsinkiin. Uusia vaikeuksia Viaporissa 5. Vain kuollut hylje 6. Jälkimaininkeja. Arvostelua, lupauksia ja venäläistä toveruutta 7. Kotiutuminen. Uutteraa kirjevaihtoa ja mitä hämmästyttävimpiä uutisia 8. Muistiinpanot. Rusalkan kamppailu elämästä ja kuolemasta. Perikato 9. Tuhoiskun jälkeen. Mereen suljettuna 10. Mereen suljettuna 11. Mereen suljettuna. Yksityisluontoinen tunnustus 12. Mereen suljettuna. Tunnustus, joka ei ole varsin yksityistä laatua. Loppu 13. Selvittäviä mietiskelyjä. Uusia mahdollisuuksia valaista kysymystä 14. Everstinrouva Dorshinski ja hänen ajutanttinsa. Ratkaisu
Ranskan merimiespiireissä herätti mitä vilkkainta mielenkiintoa muuan sähkösanoma, joka saapui kesken niitä suurenmoisia valmistuksia, joilla Venäjän laivasto-osasto aiottiin ottaa vastaan, kun tämä v. 1893 teki unohtumattoman vierailumatkansa Touloniin. Sähkösanomaan sisältyi se onnettomuusviesti, että muuan Venäjän Itämeren-laivaston monitori oli kadonnut jäljettömiin ja sen mukana koko laivaväki, satakuusikymmentä miestä. Onnettomuus oli tapahtunut pimeänä myrskyisenä syysyönä Suomenlahdella. Monitori Rusalka oli yhdessä erään panssarilaivan kanssa lähtenyt Tallinnasta höyrytäkseen Helsinkiin, mutta vain jälkimäinen saapui päämääräänsä.
Cherbourgin upseeriklubi lähetti heti valitussähkösanoman Kronstadtiin, ja Revue Marinen toimitus asettui kosketuksiin asianomaisen venäläisen viraston kanssa saadakseen varmoja ja ammattimiehille mitä mielenkiintoisimpia tietoja tuhoutuneitten kohtalosta. Tuloksetta — valaisevia tietoja ei tullut. Tämä ei johtunut venäläisistä viranomaisista, jotka tosin ovat tunnetut siitä, etteivät suosi tai helli sanomalehtityötä — tällä kerralla tuloksettomuus johtui Suomenlahdesta, joka ei luovuttanut mitä se kerran oli syliinsä saaliiksi saanut. Niin, sen verran oli toki saatu selville, että Rusalka oli painunut pohjaan lähellä Suomen pääkaupunkia, Helsinkiä, ajauduttuaan varmaankin johonkin vedenalaiseen kariin, joita näillä vesillä on lukemattomia ja jotka ovat, eivät vain luonnollisena rantasuojana vihollisia vastaan, vaan myöskin haittana rauhalliselle laivakululle ja Venäjän omalle sotalaivastolle. Haaksirikko todettiin siten, että maihin ajautuneesta venheestä, jossa oli Rusalkan nimi, löydettiin merimiehen ruumis, mutta hän olikin ainoa laivan satakuusikymmenisestä miehistöstä, jonka meri huostastaan luovutti. Joukko monitoriin kuulunutta kansirihkamaa ajelehti sinne tänne rannoille, mutta itse jättiläisestä ja sen muusta miehistöstä ei nähty jälkeäkään sinä syksynä.