Taloista ja taipaleelta

Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Werner Söderström, Porvoo, 1898.
Puron sulho. Jatalampi. Nuotalla. Jouluenkeli. Karhun kynsissä. Rahaa lainaamassa. Asioitsija. Marivainaja. Talon piruja. Rahankaavoja. Onnen turkki. Karsikko. Kaksi onnellista. Hänen puheensa. Enkeli ja piru. Oma kuvani. Ahven. Punanen lippu. Elämän avain. Meren joulu. Heräämiseni. Milloinka Rooma perustettiin? Testamentti. Onnen saari.
Puron sulho.
Tämä on tarina purosta ja pojasta, jotka rakastuivat toisiinsa ja elivät onnellisesti, ja juhlallisesta kuusivanhuksesta, joka nautti heidän onnestansa.
Siitä on jo kauvan, kauvan, kauvan.
Sinertävä salo oli silloin luonnontilassa ja humisi vanhaan tapaan. Ihmiskäsi ei ollut sitä vielä raadellut, eikä ihmisääni häirinnyt sen juhlallista huminata. Rauhassa sai siellä metso soida, teiri kuhertaa ja keväistä ilvettänsä pitää. Karhun vihellys oli ainoa, joka silloin tällöin vihiäsi salon sydäntä. Moneen tapaan se siellä vihelteli: milloin huvikseen pitkään ja kimakasti, milloin kiukusta kiljasten, terävästi ja lyhyeen, milloin taas kumakasti möristen osotti voimakasta valtaansa salon herrana, että ahnas uudisasukas tietäisi loitompana pysyä hänen laajoilta aloiltaan. Siitäkö syystä lienee usein käynyt rajamailla, jossa uudisasukkaan kaski höyrysi tahi kellertävä touko lainehti, karjahtelemassa ja viheltelemässä, että se ymmärtäisi, kuka on sinisen salon oikea isäntä ja kuningas. Mutta erehtyi siinä metsän kultainen kuningas, jos luuli noilla toimenpiteillä uudisasukkaan karkottavansa ja tulemasta estävänsä. Pelko pahimman tekee, sanotaan kyllä, mutta ihmisen ahneus ja vallanhimo on voimakkaampi kuin arkuus ja pelko. Sen sai metsän kuningas kokea. Uudisasukas tunkeutui lähemmäksi ase kädessä ja taistelu elämästä ja kuolemasta alkoi. Karhu raateli tulijan karjaa, mutta kaatui itse hänen keihäänsä edessä. Ja viimein eräänä keväänä asettui uusi tulokas keskelle mesikämmenen mieluisimpia asuinaloja.
Tulokas oli koko perhekunta. Sitä oli vanhus, hänen poikansa poika, sen vaimo ja näiden pieni lapsi sekä palvelusväkeä pari reipasta miestä ja tyttönen. Rytisten alkoi siinä kuusikko kaatua kaskeksi ja asumusten rakennustarpeiksi. Vuosiparisen päästä oli metsän kuninkaan valta murrettu ja sievonen talo kekotti kunnaalla avaran erämaan sylissä niinkuin kosteikko aavikon keskellä.