Villiruusu

Kirj.
Kate Douglas Wiggin
Suomentanut
J. Maanpää
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1920.
Meitä on seitsemän . Rebekan omaiset. Erilaisia sydämiä. Rebekan mielipide. Tiedon polkuja. Päivänpaistetta varjojen keskellä. Riverboron salaisuuksia. Ruusunpunaista. Ruusujen tuhkaa. Sateenkaaria. Herääviä voimia . Katso kalpeata marttyyria . Lumivalkoista ja Purppuraa . Prinssi Aladdin. Loistelamppu. Kasvuaikoja. Harmaita ja kultaisia päiviä. Rebekka perheen edustajana. Diakoni Israelin jälkeläinen. Uusi sydän. Näköpiiri avartuu. Apilankukkia ja auringonruusuja. Työläs vastamäki. Aladdin hankaa lamppuaan. Ilon ruusut. Kutsut. Loistava näky. Väistämätön ies . Äiti ja tytär. Hyvästi, Hopeapuro! Miranda tädin anteeksipyyntö.
Vanhat postivaunut vierivät rämähdellen tomuisella maantiellä, joka Maplewoodista johtaa Riverboroon. Sää oli helteinen kuin keskikesän aikaan, vaikka toukokuu oli vasta puolivälissä, ja Jeremias Cobb säästeli hevosiaan niin paljon kuin suinkin unohtamatta silti hetkeksikään, että oli kuljettamassa valtion postia. Tie oli mäkinen, ja herra Cobb hoiteli veltosti ohjaksia nojautuen ajopukillaan selkäkenoon ja riiputtaen toista säärtään mukavuuden vuoksi pyörän lokasuojuksen päällä. Hänen leveäreunainen nukkavieru huopahattunsa oli painettu syvään otsalle silmien suojaksi, ja hän pyöritteli vasemmassa poskessaan mehevää tupakkapurua.
Vaunuissa istui yksi ainoa matkustaja, pieni tummatukkainen olento, pukunaan säämiskänkeltainen, jäykäksi silitetty karttuunihame puseroliiveineen. Tyttö oli niin kevyen hento ja hänen pukunsa niin sileäksi kovotettu, että hän vaunun heilahdellessa aina liukui istuimen nahkapieluksella puolelta toiselle, vaikka hän ponnistikin jaloilleen tukea keskipenkistä ja ojensi pumpulisormikkaisiin verhotut kätensä sivuilleen pysytelläkseen jotenkuten tasapainossa. Milloin pyörät vajosivat raiteissa tavallista syvempään tahi hypähtivät äkisti pienen kiven yli, lennähti tyttö tahtomattaan ilmaan, putosi jälleen istumaan ja työnsi otsaltaan takaisin hupaisen näköisen hattunsa tai korjasi turvallisempaan asentoon pienen ruusunpunaisen päivänvarjonsa, jota hän näytti pitävän tärkeimpänä omaisuutenaan. Sen lisäksi hän piti erityistä huolta helmikuteisesta rahakukkarostaan, jonka suuta hän aukoi aina milloin tien laatu sen suinkin salli tyytyväisyydekseen huomaten, ettei kukkaron kallisarvoinen sisällys ollut kadonnut eikä vähentynyt. Herra Cobb ei aavistanutkaan näitä matkan vaivalloisia yksityiskohtia, hänen tehtävänään kun oli toimittaa ihmiset perille, mutta ei välttämättä huolehtia heidän mukavuudestaan matkan aikana. Sitä paitsi hän oli kokonaan unohtanut tämän merkityksettömän pikku matkaajan mukanaolon.