Haaveilija
Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Knut Hamsun
Suom. Eino Cederberg
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1919.
Pappilan talousneitsyt, Marie van Loos, on keittiön ikkunan ääressä ja katselee kauvas tielle. Hän tuntee portin luona seisovat. Toinen on selvästi sähköttäjä Rolandsen, hänen oma sulhasensa, ja toinen on lukkarin tytär Olga. Jo toisen kerran tapaa hän heidät yhdessä tänä keväänä; mitähän se merkinnee? Jollei neitsyt van Loosilla juuri tällä hetkellä olisi ollut perin paljon muuta tehtävää, olisi hän aivan suoraan mennyt vaatimaan heiltä selitystä.
Mutta nyt ei hänellä ollut aikaa. Koko suuren pappilan väki oli touhuissaan, sillä uuden papin perhe saattoi tulla millä hetkellä tahansa. Pikku Ferdinand on lähetetty tähystämään ullakon luukusta meren lahdelle ja ilmoittamaan vieraiden tulon, niin että heti voitaisiin tarjota lämmintä kahvia. Se saattoi olla heille hyvinkin tarpeen, he kun tulivat veneellä Rosengårdista, höyrylaivasatamasta asti, jonne oli penikulman matka.
Maata verhoaa vielä paikoin lumi ja jää, mutta on parhaillaan toukokuu ja ihana ilma, ja Pohjolan valoisat pitkät päivät ovat alkaneet. Harakat ja varikset ovat jo ehtineet pitkälle pesänlaitossa ja lumesta vapaat mättäät alkavat nostaa vihreätä ruohoa. Puutarhassa aukoivat liljat nuppujaan, vaikka niiden juuria vielä verhosi lumi.
Nyt oli kysymys vain siitä, minkälainen mies uusi pappi oli. Koko pitäjä oli jännityksissään. Tosin kuului hän olevan vain varapappi ja määrätty vain niin kauvaksi aikaa, kunnes nimitettäisiin vakinainen, mutta varapapit jäävät usein pitkäksi aikaa tähän köyhään kalastajaseurakuntaan, jossa joka neljäs sunnuntai oli tehtävä vaivaloinen matka kappeliseurakuntaan. Sentähden ei tätä papin paikkaa suinkaan kilvan haettu.
Huhuttiin, että uusi papinperhe oli varakasta väkeä, joka ei pitänyt lukua joka pennistä. Jo etukäteen olivat he pestanneet talousneidin ja kaksi palvelijatarta, eivätkä he olleet sen säästävämmin hankkineet maanviljelykseen tarvittavia voimiakaan, sillä he olivat pestanneet kaksi renkiä ja lisäksi pikku Ferdinandin, jonka oli oltava virkku ja valpas ja juostava kaikkien asioita.