Maankiertäjiä

language: Finnish
Kirj.
Knut Hamsun
Suomentanut (Landstrykere I-II)
Lauri Hirvensalo
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1928.
Kaksi miestä astua laahusti naapuritalosta pohjoista kohti, kumpikin mustaverisiä, parta harmaansekainen, toisella posetiivi selässä.
Koko kylässä ei varmaankaan kukaan osannut odottaa, että tänä päivänä sattuisi mitään erikoisempaa, mutta nyt ilmestyivät siihen nämä kaksi muukalaista, he astuivat näkyvälle paikalle rakennusten keskelle, asettivat pelinsä kepin nenään ja alkoivat pyörittää kampea. Siihen kokoontui koko kylän väki, lapsia ja naisia, puolikasvuisia ja rampoja ja asettui piiriin pelin ympärille. Näin talvella sattui kovin vähän semmoista, mikä olisi saanut ihmiset liikkeelle, miehet olivat kaikki Lofooteilla kalassa, ei tanssittu, ei laulettu, koko kylä oli köyhä ja viheliäinen, nämä vieraat soittoniekat olivat sen vuoksi suuri elämys, seikkailu, eikä tainnut olla ainoatakaan, joka myöhemmin koko elämänsä aikana olisi tuota seikkailua unohtanut.
Toinen pyöritti kampea. Tämän toinen silmä oli viallinen, nähtävästi sokea. Toisella oli pussi selässä eikä hänellä muuta tehtävää ollutkaan, olihan vain matkatoveri ja seisoi nyt katsellen huonoja pitkävartisia saappaitaan. Äkkiä hän tempasi hatun päästään ja ojensi sitä kuulijoita kohti. Mutta kuinka hän saattoi toivoa rahaa tässä syrjäisessä paikassa, jossa ihmiset vain nipin napin jaksoivat säilyttää henkiriepunsa siihen saakka kunnes miehet keväällä palaisivat kalasta! Hän ei saanut mitään ja painoi hatun taas päähänsä. Niin hän seisoi hetken ja rupesi sitten puhumaan toverilleen jotakin vierasta kieltä, puhui yhä kovemmalla äänellä, ikään kuin olisi tahtonut lopettaa soiton ja saada seuralaisensa lähtemään pois. Mutta pelimanni vain soitti, muutti uuden kappaleen ja pyöritti pelistään matalan, synkän sävelen, joka liikutti kokoontuneen rahvaan mieltä. Nuori vaimo, jolla oli vähän enemmän varoja, kääntyi ja aikoi ehkä mennä sisään noutamaan lantin, mutta matkatoveri näytti käsittäneen tämän väärin ja luuli hänen pujahtavan maksua pakoon, koska huusi hänen jälkeensä ja viittoili uhkailevasti. Hiljaa! komensi soittoniekka. Vai hiljaa! Matkatoveri ei ollut niitä miehiä, jotka antavat niin vain tukkia suunsa; hän raivostui, hyppäsi kumppaninsa kimppuun ja löi tätä. Se saattoi tapahtua, puolisokea soittoniekka ei voinut puolustautua, hänen kun täytyi hoitaa posetiiviaan, joka oli heiluvan kepin päässä, hänen kätensä olivat kiinni eikä hän voinut muuta kuin painaa alas päätään. Odottamaton hyökkäys pusersi kuulijakunnasta voihkauksen, kehä laajeni äkkiä, lapset pelästyivät ja alkoivat parkua.