Syystähden alla: Kulkijan kertomus

E-text prepared by Johanna Kankaanpää and Tapio Riikonen
Kulkijan kertomus
Kirj.
Suomennos Helsingin Kaiulle
Helsingissä, Helsingin Kaiku, 1910
Helsingin Uusi Kirjapaino-Osakeyhtiö.
Meri oli eilen peilikirkas ja peilikirkas se on tänäänkin. Saaren yllä lepää lämpöinen syyskesä — kuinka onkin lauhaa ja lämpöistä! — mutta aurinkoa ei näy.
Siitä on monta vuotta kun olin näin rauhassa, ehkä kaksi- tai kolmekymmentä vuotta, ehkä oli se jossain edellisessä elämässä. Mutta kerran ennen, mietin minä, lienen tätä rauhaa maistanut, koskapa käyn täällä hyräillen ja olen ihastuksissani ja huomaan joka kiven ja korren ja ne näyttävät huomaavan minut. Olemme tuttuja.
Kävellessäni ruohottunutta polkua metsän läpi vapisuttaa sydäntäni ylimaailmallinen riemu. Muistan Kaspianmeren itärannalta paikan, missä kerran seisoin. Siellä oli samanlaista kuin täällä, ja meri oli tyyni, raskas ja raudanharmaa kuten nytkin. Kävelin metsän läpi, aloin liikuttua kyyneliin saakka ja olin hurmaantunut, puhelin koko ajan: Taivaan Jumala, minun piti siis palata tänne!
Ikäänkuin olisin siellä ennen ollut.
Mutta niinpä lienenkin sinne ennen tullut toisesta ajasta ja toisesta maasta, missä metsä ja polut olivat samat. Lienen ollut kukka metsässä tai akasiapuussa asuva kuoriainen.
Ja nyt olen tullut tänne. Lintuna olen tainnut lentää pitkän tien. Tai olen saattanut olla siemen hedelmässä, jonka Persian kauppias on lähettänyt…