Rotkoista

Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Konrad Lehtimäki
Kuopiossa, Savon Kansan kirjapaino, 1921.
Marttyyrit Julma äiti Oliko se väärin? Kotitarkastus Tuomittu Murhaaja Taistelija Itsemurha
He kulkivat kuolemaan…
He kulkivat kädet selän taakse sidottuina, astuivat epätasaisesti eri jalkaa nopein, hermostunein askelin — astuivat harmaana, kolkkona joukkona. Eräät tuijottivat eteensä tylsin, jähmettynein katsein kuin unissakävijät tai pelästyksen lamauttamat, toisten kasvoilla kuvastui synkkä epätoivo ja tuska; jotkut koettivat näyttää välinpitämättömiltä, pelottomilta, puristaen yhteen vapisevat huulensa ja eräs vilkuili yhtämittaa ympärilleen kuin aikoen paeta. Mutta muutamat astuivat pää pystyssä, ylpeinä ja uhmaavina, heidän kalpeat huulensa olivat lujasti yhteenpuristetut ja heidän silmistään salamoi tulinen, sammumaton viha… Useat vapisivat ja kaikki olivat kalpeita, sillä heidät oli juuri tuotu pimeistä, kosteista kopeista ja tiesivät heti kuolevansa — ehkä myös vilusta, sillä aamu oli kylmä ja heillä oli yllään vaan ohuet, ruskeat sotilastakit, joista olkalaput oli revitty…
He kulkivat sotamiesten ympäröiminä — sotamiesten, jotka näyttivät — vaikka heillä olikin kädet vapaana ja kivärit olalla — vielä kurjemmilta kuin vangit. Heidän joukossaan ei yksikään näyttänyt rauhalliselta. Kaikkialla näkyi kauhistuneita, kalpeita kasvoja, joiden silmät olivat kuin sammuneet, huulet vapisivat tuskasta ja otsilta valuivat hikipisarat. Toiset tuijottivat tylsällä hämmästyksellä tai välinpitämättömästi eteensä tai pälyilivät ympärilleen pelokkaina, arkoina ja luihuina kuin pahantekijät… Heidän liikkeensä olivat hermostuneita, eivätkä he astuneet tahdissa kuin sotilaat, vaan eri jalkaa, rivit epäjärjestyksessä niinkuin vangitutkin; mutta sitä ei heidän komentajansa nuori luutnantti näyttänyt huomaavan: hän käveli joukon sivulla velttona ja ryhdittömänä kuin juopunut ja hänen alaspainuneilla kuolonkalpeilla kasvoillaan kuvastui sellainen epätoivo kuin olisi häntä itseään kuletettu ammuttavaksi. Äkkiä kajahti laulu! Ensin värisivät äänet epävarmoina eikä tahtikaan ollut moitteeton, mutta pian yhtyivät siihen kaikki vangit, se paisui nopeasti kuin lähenevän pyörremyrskyn pauhina ja siinä kuvastui synkkä suru, viha ja uhka.