Kalevipoeg

Lyhyesti esitellyt
Kansanvalistusseuran toimituksia XLIV.
Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa, 1884.
Johdanto. Kalevipoeg-runojen synty y.m. Kalevipoeg-runoelman sisällys. Muistutuksia.
Johdanto.
Vuonna 1832 ilmaantui täällä Suomessa painosta kirja, nimeltä Kalevala . Se saavutti tavattoman suuren huomion sekä omassa maassa että ulkomaillakin. Suomalaiset sitä lukivat Ihastuksella ja kansallisella ylpeydellä, ulkomaalaiset sitä alkoivat kääntää omille kielillensä.
Mikä sitten on tuo Kalevala, josta niin paljon puhutaan, jota niin paljon kiitetään ja ylistetään? Kuuluu olevan täynnä vanhoja pakanallisia loruja , sanoo muuan ääni. Se on paksu kirja, mutta hirveän ikävä lukea , sanoo toinen, joka on lukenut tukuttain nykyajan romaania eikä Kalevalassa tapaa vivahdustakaan niihin. Hyvä se kuuluu olevan, mutta en ole tullut sitä vielä lukeneeksi , sanoo kolmas. Muuten onkin ylipäänsä vaikeata noin parilla kolmella sanalla Kalevalan arvoa määrätä, eikä ole helppo tehdä sitä laajoilla esitelmilläkään. Koska meidän tarkoitukseemme tällä kertaa kuitenkin kuuluu, että olemme jotenkuten selvillä siitä, mikä merkitys tällaisella kirjalla on, koetamme seuraavassa esittelyssä tehdä ainakin muutamia viittauksia tuohon sen merkitykseen ja osoittaa sitä näkökantaa, jolta Kalevalaa on katseltava.
Kalevalan ilmaantumisellakin on oma historiansa, nykyään jo jotenkin yleisesti tunnettu. Elias Lönnrot matkusteli maamme itä-osissa ja varsinkin Venäjän puoleisessa Karjalassa ja kirjoitti muistiin runoja, joita kansa hänelle lauloi. Nämä runot hän sitten järjesti taidokkaasti yhteen, niin että niistä syntyi ehjä runollinen kertomus, ja tälle hän antoi nimeksi Kalevala. Ne olivat runoja, joita Suomen kansa itse kerran oli sepittänyt ja jotka vuosisatojen kuluessa olivat säilyneet sen muistissa. Ne olivat runoja, jotka kertoivat asioita kansamme aikaisimmasta muinaisuudesta. Ne kertoivat Kalevalan ja Pohjolan väestä, viisaasta laulajasta ja tietäjästä Väinämöisestä, Seppo Ilmarisesta, Lieto Lemminkäisestä j.n.e. Kalevalan ja Pohjolan väki ovat niissä kaksi Suomen kansan sukua, jotka ensin elävät ystävyydessä keskenään. Sen pääsankarit Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen käyvät kosimassa Pohjolan ihanata tytärtä, joka viimein suostuukin menemään Ilmariselle vaimoksi. Mutta Ilmarinen on takonut rikkautta ja onnea tuottavan Sammon Pohjolaan. Sen johdostapa viimein syntyykin riita molempien heimojen välillä ja paisuu valtavaksi sodaksi, jossa Pohjola viimein, kukistuu, mutta Sampokin, riidan aihe, sodan melskeessä putoaa mereen — muutamia pirstaleita vaan saapi Väinämöinen siitä pelastetuksi Kalevalan kansan vastaiseksi onneksi. — Tämä, lyhyesti puhuen, on Kalevalan kertomarunojen pääsisällys.