Suuri rikos

Produced by Jari Koivisto and Tapio Riikonen
Kirj.
Työmiehen Kirjapain, Superior, Wis., 1921.
Motto. Suuri rikos. Hymyilevä pirullisuus. Puolikuolleen proletariaatin ruumiillistuma. Valkoinen ritarillisuus. Kotiin. Kunniakysymys. Herrasväki meni saareen. Ruumiinryöstäjä. Suur-sodan soturi. Marty — marttyyri. Jeanne Labourbe. Marseljeesi. Kohtaus piilopirtissä. Huonosti haudattuja. Kansa luomistyössä.
Te unhoon ette häivy, nyyhkijät siellä, perikadon ja kauhun ja onnettomuutenne yössä, te, jotka hoiputte ristin ja tuskan tiellä ja näätte pyövelit rankaisematta työssä.
Ei, ei tuhat kertaa, pääsinpäivänne koittaa, joskohta sen nousu on vitka, joskohta se viipyy: sama ylhä aatehan mailmaa haltioittaa, mi leirienne harmaudessa nyt hiipyy.
Sama kannustaahan mailman kansoja huuma, mi teidätkin nosti pyövelivaltoja vastaan, jo käyhän ympäri mailmaa kamppailu kuuma, min alkusoittoa taistonne ainoastaan.
Punavaattehen nostain, mi vaipui kanssanne vereen, käy eespäin rynnäten kansat voitosta voittoon. Vihur ulvova myrskyn on loihtinut massojen mereen, päämäärään poljetut kohta jo pääsevät loittoon.
Pian herroina herjatut luokat on kaikkien kansain, ja silloin taittuva on myös teidänkin teljet, ota murtuva, kuolon ja laantuva ahdistus ansain. Oi, unhoon ette häivy te, nääntyvät veljet!
Kerrankin!
Kulmalassa olivat kakarat tavalliseen tapaansa kirkuneet kuin kaijakat. Ne olivatkin aina äänessä. Päivisin se nyt vielä meni joinkin. Mutta iltaisin — ja niin pitkiä kuin illat olivat, kun ei ollut minkäänlaista valonkeinoa, ei niin minkäänlaista: kahden kolmen ajoissa päivällä alkoi pimetä ja sitä kesti sitten yhdeksään asti aamulla: kahdeksantoista tuntia yhtämittaista pimeyttä, yhtämittaista kyyröttelyä —, niin oliko sitten ihme, jos lasten ärinä kävi kiusottavaksi. Se on muutenkin niin ikävää. Saatikka sitten kun tiesi mistä niiden levottomuus johtui: ruuan puutteesta, leivän puutteesta, valon puutteesta, kaiken puutteesta. Ja se oli sitäkin tuskastuttavampaa, kun itsekin oli niin ärtyinen ja herkkä kaikelle. Nälkäinen ruumis värähti jännitettynä kalvona pienimmästäkin risahduksesta. Mitä sitten sellaisesta yhtämittaisesta kirkunasta. Telmisivät edes, kuten ennen. Mutta ei: lasten energia näytti enää jaksavan ilmetä vain vaikerruksena mutta sinä sen itsepintaisempana. Ja mitä apua siitä sitten oli? Ei niin kerrassaan mitään. Kuluttivat siihen vain loppujakin voimiaan.