Vaarallista väkeä

Produced by Tapio Riikonen
Kirjoitti
Kristian Elster
Otava, Helsinki, 1891.
Suuri höyrylaiva suuntaa kulkuaan norjalaista rannikkokaupunkia kohti. Kankaan aikaan ei laivaan ole näkynyt muuta kuin vettä ja vuoria, tuulen pieksämiä, päivän paahtamia vuoria. Vihdoin alkaa maisema muuttua. Kallioita peittää paikka paikoin kahvinruskea kanerva ja siellä täällä on yksinäinen petäjä, jonka kaikki oksat epätoivoisesti ovat vääntyneet maihin päin. Kuin höyrylaiva on kulkenut monien asumattomien ulkosaarien ohi, eroittaa harmaalla rannikolla muutamia valkeita täpliä. Se on kaupunki. Höyrylaiva lähestyy sataman suuta. Kallion takaa, jonka äärimmäisellä kärjellä majakka on, näkyy laivanmastia ja höyrylaivantorvia. Kaupunki näkyy mastometsän läpi. Äärimmäisenä meren rannalla rivi tilavia meriaittoja. Yläpuolella niitä ovat muut rakennukset penkeittäin vuoren rinteillä, alempana rivittäin, ylempänä säännöttömästi hajallaan. Toiset ikäänkuin uhalla ovat sijoitetut tuulisimpiin kulmanteisiin, josta ne näyttävät tähystelevän merelle, toiset ovat arasti ryhmittyneet notkoihin, jossa ovat tuulen suojassa. Yli muitten talojen kohoavat kirkko ja latinakoulu.
Pienessä satamassa on elämä vilkasta. Äärimmäisenä on suuria valtameren kulkijoita, joitten mastossa liehuu norjalainen tai vieras lippu, sisempänä rannikkohöyrylaivoja ja vuonoveneitä; meriaittojen edessä purjelaivoja ja laitureissa veneitä joukottain. Useimmat alukset kulettavat kalaa. Kalaa tuovat jaalat, jotka juuri ovat tulleet pyyntipaikoilta; kalaa lastataan sekä rannikkohöyrylaivoihin että niihin, jotka välittävät liikettä kaupungin ja maailman markkinoiden välillä, kalaa on veneissä, jotka ovat laitureissa. Enin osa siitä, mitä kuljetetaan suunnattomien meriaittojen ovista, on kalaa; ja kaikki ne tehtaat, jotka ovat kaupungin lähistössä ovat tavalla tai toisella riippuvia kalasta. Kaupungin tulee kiittää kalaa olemassa olostaan. Merestä ovat vähitellen kiivenneet nämä valoisat puutalot, jotka näyttävät niin mukavilta ja varakkailta, — merestä ovat nousseet nämä leveät, komeat meriaitat, joihin omistajan nimet ovat maalatut suurilla kirjaimilla, toiset hitaasti ja varmasti, toiset uhkarohkean nopeasti, — merestä ovat kohonneet kaikki nämä valkosiipiset purjehtijat ja savuavat höyryt, — merestä ylenneet kirkko välkkyvine ristineen ja opinahjo, kaupungin ylpeys, latinakoulu. Elinehtonsa saapi kaupunki muutamien peninkulmien päästä, merestä särkkien kohdalta, jossa kiiltäviä kalaparvia eleskelee ja jossa joka vuosi kelluilee sadottain kalaveneitä.