Ylioppilas ja papintytär: Kertomus

Kertomus
Kirj.
Suomentanut Eino Mela
Porvoossa,
Werner Söderström Oy,
1914.
I. Mies ja tyttö. Tanssit pappilassa II. Agnes kirkossa. Ylioppilas kasvattajana. Hyvää toivoa III. Poissa ja kotona. Kotona ja kuitenkin pissa IV. Taistelua V. Uusia taisteluja. Apujoukot saapuvat VI. Kaupunkineiti. Talonpoikia. Taistelu VII. Voitto
Ensimäinen luku.
Mies oli ylioppilas, ja tyttö papintytär. Mies oli lähes
kahdenkymmenenkahdeksan, tyttö vain viidentoista vanha. Mies oli pitkä
ja laiha, piti tukkaa hieman otsalla, näytti miettivältä ja välistä
kärsivältä. Tyttö oli pieni, piti ruskeata tukkaansa vapaasti ohimoille
silitettynä, ja sen alta tuli esiin pyöreä, valkoinen otsa, kaksi
veitikkamaista, iloista silmää ja kaksi punaista kukoistavaa poskea.
Mies oli usein hieman huolimattomasti puettu, kulki vanhassa kuluneessa
takissa, jonka ripustin useimmiten pisti esiin kauluksen yli. Tyttö oli
puhdas ja sorea, musta hame riippui pehmeissä, tasaisissa laskoksissa,
ja valkoiset sukat mukautuivat sileästi hienoihin pohkeisiin. Mies
kulki aina yksin. Hänet saattoi nähdä joka päivä, kun ilma oli kirkas,
kerran aamupäivällä ja kerran iltapäivällä kulkevan tietä pitkin
suurien puiden alla. Silloin oli hänellä aina sateenvarjo kainalossa
eikä hän vilkaissut oikealle eikä vasemmalle. Tyttö riippui enimmäkseen
karjakko-Marin hameessa tahi Halvar-rengin käsivarressa, kun tämä meni
noutamaan hevosta kotia laitumelta.
Seudun sivistyneet pitivät ylioppilasta omituisena olentona, sillä hän
puhui harvoin kenenkään kanssa eikä koskaan noudattanut kutsua, kun
häntä pyydettiin vieraisiin. Mutta opiskeluhuoneessaan hän istui sekä
myöhään että varhain, ja saattoi välistä nähdä valon loistavan pienien
ikkunaruutujen läpi myöhään yöhön, kun kulki siitä ohi. Huhuiltiin
kuitenkin paikkakunnalla, että talonpojat kävivät hänen luonaan sangen
usein; varmaa oli, että hän usein ryhtyi keskusteluihin heidän
kanssaan, kun he työskentelivät pellolla, ja välistä hän otti pienen
levon heidän kotilietensä ääressä. Talonpojat pitivät hänestä; sillä
hän oli aina sävyisä ja ystävällinen sekä hyvä köyhille; mutta he
pelkäsivät häntä hieman myöskin, sillä hän kysyi välistä niin omituisia
asioita. Lisäksi hänellä oli jotakin tuijottavaa silmissään, kun hän
puhui ihmisten kanssa, ja se ei ollut miellyttävää.