Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta

Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta
Kirj.
Kustannusosakeyhtiö Kirja, Helsinki, 1918.
I. Suojeluskunnat syntyvät II. Harjotuksia, aseiden hankintaa, odotusta III. Vihdoinkin avonainen sota IV. Vangitsemisia — Muutamia kaameita hetkiä — Lisää aseita V. Kotoisessa esikunnassa VI. Sotilaspoika VII. Jääkärit tulevat VIII. Kuolon mailla IX. Eteenpäin nelikertaista ylivoimaa vastaan X. Vandalismia XI. Yöllisen murhapalon loimottaessa XII. Vandaalien jälillä XIII. Eräs punainen perhe XIV. Punakaartilainen XV. Pyhä yksinkertaisuus XVI. Kohtalokas pomminheitto XVII. Raivotappelijoita XVIII. Puhe, joka jäi pitämättä XIX. Kun kieroon kasvanut oikaistiin XX. Sairaita ja vankeja
Ettäkös tee ymmärrä, että teittien on turha rimpuilla vastaan, kun kansa vaatii!
Roskaväen piirittäessä pörssitaloon suljettua Helsingin valtuustoa kirkui otsatukkansa suojasta yllä olevat sanat kokoussalin ovelle ilmestynyt leveälahkeinen sakilaisjolppi . Sekä nuo sanat, että se tilaisuus, missä ne lausuttiin, ovat minusta erinomaisen tunnusmerkilliset maamme julkiselle elämälle kesällä 1917.
Kuin katkelmia pahasta painajaisunesta on tajuntaan painunut vain erinäisiä kohtauksia siitä monikirjavasta näytelmästä, joka mainitun kesän kuluessa maassamme näyteltiin. Päivän tunnussanana aito itämainen svaboda (= täydellinen anarkia ja roskaväen mielivalta); kohtuuton ja väkivaltainen lakko toisensa jälkeen; tavarissi-kiemailua, ryssänpistimiä, tökötinhajua ja pimeitä kotitarkastuksia vangitsemisineen; voimellakoita, jolloin Valion puolikypsiä juustoja kierii pitkin katukiviä ja kirkuvat suutarin Martat esikaupungeista huitovat ruskean laihoilla nyrkeillään kuin pesukurikoilla; sikahumalaa kohti nopeasti kehittyvää kansanvallan (oikeammin: roskaväen vallan) juopumusta; huippuunsa kohonnutta siltasaarelaisröyhkeyttä ja seitsenkertaisesti kuumennettujen pätsien voimalla huumaansa lietsovat sosialistilehdet ainoina tietojen tuojina, kun latojain lakkoillessa sakilaiset ja flottarit piirittivät porvarislehtien toimistoja. Ummehtuneeseen ilmaan ei kajahda mitään vapauttavaa sanaa ja näkyviin ei kohoa yhtään persoonallisuutta, ainoastaan hikinaamaisia ja suurisuisia demagoogeja, joita kansainvälisellä aaterihkamalla lastattuina kuin täyteen puhalletut rakot vilahtelee silmäin ohi ihan loppumattomiin; raskaasti ähkyen nyhjyttelevät kesäisten salojen halki ränsistyneet junat, joiden vaunut pitkin penkkejä, käytäviä, hyllyjä ja patjoja venyvistä ryssänsoltuista ovat kuin lieroilla täytettyjä jättiläisrasioita; niin, koko maa on kuin ääretön tanssilava, jonka palkit notkuvat anarkia-polkan jyskeestä. Ja tämän monikirjavan näyttämön taustassa loistaa Valpas-Hännisen kalvakka naamataulu, tuon sameiden vesien mestarikalastajan, jota voi negatiivisessa mielessä katsoa Suomen kansan tähän saakka merkillisimmäksi rotupsykoloogiseksi tuotteeksi; hän hymyilee tyytyväisenä ja tekee kylmiä laskelmiaan, pidellen tottuneessa regissöörin kädessään niitä näkymättömiä lankoja, joiden tempaisuja totellen rahvaanvallan markkinakentällä tekevät temppujaan Tokoi, Manner, Sirola y.m. nimillä tunnetut lukuisat marionetit.