Suomalaisia kohtaloita / Historiallisia kertomuksia III

Kirj.
Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1913.
1. Itseään etsivä vanhus. 2. Jöns Maununpojan urotyö. 3. Päivätyön päättyessä. 4. Vallanpitäjä. 5. Sukuhaaransa viimeinen. 6. Hakkapeliitat. 7. Kaupunkitulijainen. 8. Karoliinin korvapuusti. 9. Neljäntoista sadan retki. 10. Viimeiseen mieheen. 11. Häviön jälkeen. 12. Revontulten alla. 13. Poloinen papintytär. 14. Kukin kohdaltansa. 15. Kotiin! 16. Viimeinen koetus.
Oli oikea lokakuun iltapäivä vuonna 1450. Harmaana rykelmänä ja sateen
tummentamin lautakatoin kohosivat Tuulensuunlahden rannalla noin
viitisen vuotta sitten valmistuneet Naantalin luostarin rakennukset.
Munkkien puutarhaa ympäröivä muuri ei ollut vielä täysin valmis ja sen
takaa näkyi rakennusten välistä muutamia kellastuneita lehtipuita.
Muurinrakentajat olivat vetäytyneet sateensuojaan eikä luostarin
lähistöllä näkynyt yhtään elävätä olentoa.
Jo lähes tunnin ajan oli piispa-vanhus kävellyt huoneessaan
edestakaisin ja joka kerta kun hän pysähtyi luostarin puoleisen ikkunan
eteen, näki hän tuon saman, syksyisen ja lohduttoman taulun edessään.
Kun hän väliin teki poikkeuksen kävelylinjaltaan ja seisahtui hetkeksi
toisen, Lemunselälle antavan ikkunan ääreen, aukeni hänen eteensä
vieläkin apeampi näköala. Vesihöyryjen täyttämä taivas ja samanvärinen
meri olivat kuin samaksi sumuharmaaksi kaaokseksi yhtyneet. Vettyneinä
ja turvattomina uiskentelivat sen keskellä pienet luodot. Äsken oli
lahden suulla näkynyt kalastaja verkkoaan nostamassa, mutta nyt oli
sekin vetääntynyt matalaan tölliinsä Kailon saarella.
Vanhuksen pehmeät kartuaanikengät eivät synnyttäneet kävellessä mitään
ääntä. Hiljaisuutta häiritsi ainoastaan sateen ropina ja se vähäinen
sihinä, jonka seinään pöydän kohdalle kiinnitetty tiimalasi sai aikaan.
Palattuaan keväällä Ruotsista, jossa hän yhdeksästäkymmenestä kolmesta
ikävuodestaan huolimatta oli vielä ottanut osaa valtaneuvoston
kokouksiin sekä rauhanneuvotteluihin Tanskan kanssa, oli Maunu Tavast
juhlallisesti eronnut piispanvirastaan. Kolme kuukautta oli hän nyt
melkein täydessä yksinäisyydessä viettänyt täällä pienessä talossaan,
jonka hän oli rakennuttanut niemekkeelle vastapäätä luostaria. Hänen
ainoana toverinaan oli iäkäs, puolikuuro palvelijatar, joka äänetönnä
askaroitsi keittiössä.