Annan unelmavuodet

E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Lucy M. Montgomery
Jatkoa kertomukseen Anna ystävämme
Suomentanut Toini Kalima
WSOY, Porvoo, 1921
I. Miten erilaista kuin ennen. II. Syyskukkasia. III. Pois kotoa. IV. Uusia vaikutelmia. V. Kotoa saapuu kirjeitä. VI. Puistossa. VII. Jälleen kotona. VIII. Annan ensimmäinen kosija. IX. Merkillinen ehdotus. X. Karoliinan maja. XI. Atossa-tädin luona. XII. Semiramiksen sovitusuhri. XIII. Pikku syntejä. XIV. Kutsu. XV. Kun unelma toteutuu. XVI. Uusi koti. XVII. Davyn kirje. XVIII. Hyväsydäminen Josefina-täti. XIX. Pikku pakinaa. XX. Gilbert puhuu. XXI. Vanha lapsuudenkoti. XXII. Kevät ja Anna palaavat Vihervaaraan. XXIII. Paul ei löydä luotoihmisiä. XXIV. Uusi henkilö tulee näyttämölle. XXV. Lumottu prinssi. XXVI. Uusi henkilö. XXVII. Molemminpuolista luottamusta. XXVIII. Kesäkuun ilta. XXIX. Dianan häät. XXX. Anna Philipalle. XXXI. Teekutsuissa. XXXII. Miten kauan tätä kestääkään. XXXIII. John Douglas saa puhekyvyn. XXXIV. Viimeinen vuosi korkeakoulussa. XXXV. Hienoja vieraita. XXXVI. Jäähyväiset korkeakoululle. XXXVII. Rantapaviljongissa. XXXVIII. Toisten onni. XXXIX. Anna lukee ilmestyskirjaa. XL. Vanhassa puutarhassa.
— On korjattu elo, ah, kesä, oot poissa, hyräili Anna Shirley katsellen uneksien leikattuja vainioita. Hän oli Diana Barryn kanssa poiminut omenat Vihervaaran puutarhasta, ja tytöt istuivat nyt leväten vaivoistaan aurinkoisessa nurkkauksessa, minne yhä vielä kesäisen lauhalta tuntuvat tuulet, leyhähdellen Kummitusmetsän sananjalkain tuoksua, lennättivät kevyitä ohdakkeenhahtuvia.
Mutta koko heidän ympärillään oleva luonto toi kuitenkin mieleen syksyn. Meri kohisi kumeasti kaukana, ja vainiot heidän edessään olivat autiot ja kuivettuneet, vain siellä täällä pilkisti joku kultapiisku. Notkossa, jossa puro virtasi Vihervaaran sivuitse, heloittivat sinervän purppuraiset asterit, ja Tumma, päilyvä aallokko oli sinisempi kuin milloinkaan. Sen sini ei kuitenkaan ollut veitikkamaisesti väreilevää kevään sineä eikä myöskään kesän haaleata taivaansineä, vaan selkeätä, tyyntä, täyteläistä väriä, ikäänkuin vesi olisi vapautunut kaikesta maltittomuudestaan ja levottomuudestaan ja vaipunut rauhaan, jota eivät koskaan enää tulisi häiritsemään vaihtuvat, oikukkaat unelmat.