Kuuriruhtinas ja Raharuhtinas

Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Louise Mühlbach
Helsingissä, K. E. Holm'in kustantama. 1882.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa 1882.
1. Nuori prinssi ja juutalaispoika.
Nyt olemme valmiit, eikö niin? Nyt palaamme takaisin päivällistä syömään.
Emme prinssi; emme ole vielä nähneet kaikkia katsomusta ansaitsevia paikkoja tässä ihanassa Frankfurtissa; ja koska meidän heti päivällisen syötyämme on matkaan lähteminen, niin on tarpeellista, että sitä ennen suoritamme kaikki tehtävämme.
Mutta mitä meillä vielä on katsomatta? kysyi prinssi huoaten. Minä vakuutan Teille, herra hovimestari, että olen unhottava puolet kaikesta, mitä olen nähnyt, ja minun äitini on sangen suuresti vihastuva, jos minä en muista mitään mitä Te minulle olette näyttäneet .
Teidän pitää muistianne ahkerasti harjoitteleman, prinssini , lausui ylihovimestari paroni von Emptich vakavasti. Hyvä muisti on kallis lahja jokaiselle, mutta varsinkin ruhtinaalle, ja koska teidän kohtalonne kerran on asettanut Teidät sille sijalle, että jolloinkulloin vielä tulette hallitsevaksi ruhtinaaksi, niin on Teidän välttämättä muistianne teroittaminen. Ruhtinas ei saa unhottaa mitään, hänen on pidettävä sekä suurimmat että pienimmät asiat tarkasti muistissa .
Niinkö, herra hovimestari? kysyi poika, katsahtaen ivallisesti sinisilmillänsä kasvattajansa tyveniin kasvoihin. Ruhtinasko ei saa mitään unhottaa? Ja ettekö Te vasta nykyjään ole minulle sanonut, että ruhtinas ei ollenkaan tarvitse muistaa niitä solvauksia, joita hän alamaisiltansa saa kärsiä, että hänen pitää olla jalomielisen, eikä koskaan kostaa pahaa pahalla, vaan aina unhottaa hänelle tehdyt vääryydet?
En sanonut unhottaa, vaan anteeksi antaa, prinsi , vastasi paroni naurahtaen.