Mirdja: Romaani

E-text prepared by Anna Siren ja Tapio Riikonen
Romaani
Kirj.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1908.
Lehtori Kailon suuri sali oli tulvillaan ihmisiä. Kaikki puolueen terävimmät päät olivat kokoontuneet neuvottelemaan pian toimeenpantavan iltaman ohjelmasta. Puuhan etunenässä oli, kuten aina, lehtorin innokas rouva, joka tosiaankin hyvällä omallatunnolla olisi saattanut avata kaikkien jalojen aatteiden yleisen asianajo-toimiston. Mutta sitä hän ei kuitenkaan tehnyt. Hän oli vaatimaton eikä koskaan tuonut esille ansioluetteloaan. Sen tekivät hänen edestään muut ja itsestään oli selvää, että hänelle aina annettiin etusija, kun oli kysymyksessä jonkun uuden yrityksen onnistuminen. Niinpä toimi hän nytkin puheenjohtajana.
Keskustelun sorina, joka kahvipaussin aikana oli yltynyt aivan äänekkääksi hälinäksi, lakkasi äkkiä, kun nähtiin Elli Kailon taas kiipeävän tavalliselle paikalleen pöydän taakse.
— Puolet ohjelmasta on siis jo tiedossa, alotti puheenjohtaja. Maisteri Pientare pitää juhlapuheen, tohtori Rautanen esitelmän ja neidit Pilvenpää ja Aarniheimo esittävät intialaisen tanssin. Mutta tästähän tulee vallan mainiota. Ja muuan pikku seikka vielä, joka erityisesti kiinnittää huomiotani: kaikilla tähän asti valituilla esiintyjillä on suomalaiset nimet. Tulin tässä ajatelleeksi, että mitä jos saisimme painattaa kerrankin nyt sellaisen ohjelman, jossa ei esiintyisi ainoatakaan vieraskielistä nimeä.
— Todellakin erinomainen ajatus, säestivät naiset.
— Kynnetään omilla vasikoilla, virkahti eräs herroista.
— Mitä ohjelmanumeroita meiltä vielä puuttuu? kysyi joku.
— Ylioppilaslaulua tietysti saamme, pieni näytelmä on myös toivossa, mutta miten lie soololaulun. Se olisi epäilemättä hauska numero, mutta voimmeko saada sitä aikaan omilla voimilla? puhui rouva Kailo.
— Eikö teillä siellä ylioppilaspiirissä ole ketään nuorta lupaavaa kykyä, jonka puoleen voisi kääntyä? virkahti vanha, mutta aina keikaileva rouva Pilvenpää kääntyen herrojen puoleen. Eino Kailo istui toisella puolen salia ja hänen ympärillään koko joukko nuoria miehiä. Heidän välillään syntyi hyvin vilkas keskustelu. Vihdoin sanoi heistä eräs: