Neitsyt Maarian lahja: ynnä muita legendoja

E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Ahjo, 1918.
Juusela & Levänen O.Y. kirjapaino.
Neitsyt Maarian lahja Siniyön taru Jama ja Ristin mies Manalan vaaka
Tämä tapahtui ristiretkien aikaan ritari Bertrandin linnassa, Auvergnen maakunnassa. Turhaan oli nuori linnanrouva jo pitkät ajat odotellut ritari Bertrandia kotiin palaavaksi. Maine oli jo tiennyt kertoa pyhän yrityksen epäonnistumisesta. Oli saapunut naapurilinnoihin joitakin mukana olleita asemiehiä. Oli samonnut ohi messuavia ja meluavia pyhiinvaeltajia. Ritari Bertrandista ei vain jälkeäkään.
Puoli vuotta kului nain epätoivoisessa levottomuudessa. Jaksamatta enää syödä tai nukkua istui nuori linnanrouva päivät ja yöt pääksytyksin pää käsivarsien varassa pienen akkunakomeronsa ääressä, niin että akkunankamanaan syöpyi jälki hänen hiuduttavasta kaihostaan.
Syys teki tuloaan. Linnan muurit kävivät päivä päivältä yhä harmaammiksi ja ainainen sade levitti ruskean-viheriän lietteen yli kuolleiden lehtien peittämän maan. Oli juuri joulun aatto, kun linnanrouva sai varmuuden pahimmille aavistuksilleen. Ritari Bertrand ei ollut enää koskaan palaava.
Katkeria kyyneliä vuodattaen polvistui nuori leski Neitsyt Maarian kuvan eteen palavaan rukoukseen.
Hän ei oikein itsekään tiennyt, mitä hän rukoili. Apua, lohdutusta, voimaa! Voimaa elää, ei itsensä vuoksi, vaan lapsensa vuoksi, joka nyt isättömänä oli syntyvä maailmaan. Hän huusi Jumalan lempeän äidin turvaa tälle turvattomalle: että hänestä tulisi isänsä nimen mainehikas kantaja, äitinsä vanhuuden vara, sankari, jolle ei oltu nähty vertaa…
Ja vähitellen lakkasivat hänen kyyneleensä vuotamasta. Pyhän Neitsyen katseesta tuntui virtailevan ikäänkuin vahvistava rauha, ja kauan valvoneen vaimoparan silmälaudat painuivat virkistävään uneen.
Ja katso, silloin liikahti Neitsyt Maarian pää, hän astui alas kultaiselta istuimeltaan, kumartui uupuneen puoleen, ja vieno ruusun lemu ja enkelien hyminä täytti ilman.