Särjetyt jumalat: Runoja

Runoja
Kirj.
Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Otava,
1910.
Petetty. Surutarten laulu. Taistelussa. Huokaus. Ilta. Tuomittu I-II. Tähti. Rangaistus. Manalan karjat. Vuos käy umpeen.
Kruunattu. Voi, miksi ma itseni haarniskoin. Iltatunnelma. Vaalit. Sota. Yksin. Ahdistus. Outo. Marttyyri. Itämaan viisaus. Yksin-vaeltaja. Pimeille. Hätä. Hyvää yötä. Kirkastettu. Nosti minut maailman henki. Erämaalle I-II.
Talvinen Tiber. Hymyi Hypnos. Ehtookellot. Rukous. Nuori Apollo. Marmorihauta. Yrtit tummat. Ikävä. Joulu-aatto. Joulu etelässä. Näky. Vieraat tähdet. Pohjatuuli. Valkeat linnut.
Muut' ihanaista ei taivahan alla. Minut velho vietteli venheeseen. Kodittoman kalleus. Sa näät minut yksin. Minä olin luotu vain yhtä varten. Mun elämäni on niin tyhjä. Sarastaa harmaa, kalpea aamu. Olet nähnyt mun. On sydämeeni viritetty. Minä katselen iltahan autioon. Turhaan kukkii. Taas jo syttyy taivahalle. Ällös sa katso mua. Sinä olet minun valkea taivaani. Luulet päivään pääseväsi.
Huhtikuu. Lumottu. Nyt vasta tunnen. Kauas, kauas kaupungin taakse. Astu hautaan, hauras haave. Auringon lapset. Kohtalon-uskoja. Sumu. Miks en ole tähti, kukka. Ehjennys. Epitaphium. Ah, autuas hetken kimmellys. Ihminen.
Makaa maassa jaloissani rikki lyödyt kuvat. Raskahasti, tuskan takaa, laulut pusertuvat.
Kovat, mustat hautalaulut
onnen jumalille,
jotka valheen vasamoita
iskee ihmisille.
Ma näen ne paistavat tähdet jok'ainoa yö, jok' ainoa yö mun sydämeni syyttäen lyö.
Jo tunnen teidät, te taivaan korkeat kiilut: te riiputte ihmisen yllä kuin pyövelin piilut.