Sekasointuja: Runoja

Produced by Tapio Riikonen
Runoja
Kirj.
HelsiNgissä, Lilius & Hertzberg Osakeyhtiö, 1904.
Syystunnelma. Sotalaulu. Ennen — nyt —. Te naiset — —. Pohjatuulen tuvilla. Tropiikin alla. En tahdo — —. Olis' kylläkin syytä — —. Keinutan kaikua. Merimaisema. Resitatiivi I. Laulajan ladulta. Eräs pikakuva. Tule kanssani — —. Rukous. Resitatiivi II. Vanha taru. Iltatunnelma. Elämälle.
Minä viillätän yöllistä ulappaa — —. Niin hyvin ma ymmärrän kaikki ne — —. Minä kaihtien kujia kuljeksin — —. Jospa voisi nukkua — —. Nyt en minä enää itkekkään — —. Ikuinen henki, ikuinen aine — —. Niin kaukaa hiljaseen yöhön — —. Sua katsoa mielisin kauvan silmiin — —. Kun tunnettani hyvailet — —. Muu päässäni huimaa hurjasti — —. Minä mielisin hiljaa hellästi — —. Nyt kun ne kaikki ohitse on — —. Minä tunsin kuinka se syttyi taas — —. Taas soivat ne suuret surut — —. Oi terve lempeä tuonetar — —. Tarjosi taivas minulle rauhan — —. Minä tunnen kuinka se pulppuaa — —. Minä kiivin syrjiä syvänteen — —. Hiihdän yöhön aavikolle — —. Yllätä ikuinen yö — —. Suo anteheks' hullu hurjuutein — —.
Asehet alas — —. Ei aina se ole musta — —. Mihin vertaisin ma maisen maineen — —. Mun tuntuu sille — —. Kun kuoleman enkeli luokseni hiipii — —. Valo kaunehin on, kun tummin on varjo — —. Miks' tehtiin niin — —. Näin sanotaan — —. On maailma kuin meluava markkina — —. Jäästä on silmän seinä — —. Ma muille luovuttaisin elon pitkän — —.
Keltaset lehdet putoo — — — Kylmät pisaret ruutuhun rapsaa; hämähäkki seinähän seittiä kutoo, vanhassa puussa nakuttaa ja napsaa hävityksen mato. — Öiseen tuuleen huuhkaja huhuu: kaikesta kato!! — — —
Raskas on maatua kahlehen painoon, kaunis on kaatua tuliterän vainoon. Keihäät kostoon, tapparat tanaan, vapaus nostoon, miehet Manaan! Ennättääpi yö yli meidän; lapset jääpi, aamu on heidän!
Soi sielussa ennen ne kielet herkät ja hienot, ne soinnut selvät ja vienot. —
Ne johtivat eloni vuolevan juoksun, ne loivat sen riennolle valoisan tuoksun, ne kuiskivat kulkuni kaukaista määrää, ne väistivät vaanien välkettä väärää ja kiersivät punaisena päilyvää kukkaa ja juomasta kielsivät hunajansa hukkaa. — — Ma sieluni sointuja vaieten kuulin ja Jumalan ääneksi tuntoni luulin. —