Ajan käänteessä: Isänmaallisia runoja ja ballaadeja

Isänmaallisia runoja sekä balladeja
Kirj.
Porvoossa,
Werner Söderström,
1899.
Aleksis Kiven suurelle muistolle
omistetaan nämä vähäiset laulut.
Aleksin joulu. Menneitä vaiheita. Elettihin ennenkin. Huhun huuhkain. Kun laulajat lauleli. Suomenlahdella. Saulin lankeemus. Sudet tulevat. Hakoisten linna. Itke, itke nurmen nukka! Epäilijät. Ne kiltit lampaat. Lalmantin kotiintulo. Volhovin rannoilta. Kansa erämaassa. Pienen oikeus. Rikkahat neitoset. Tämä maa. Poppa. Raaseporin Ristinä. Tule Suomen neitonen. Näin unta. Kullasta erotessa. Maalisk. 13 p. 1899. Mihareppuri. Kulkeva ritari. Aulanko. Hämäläislaulu. Kaiuin kirot. Voi tätä kansaa. Maanmiehen toukolaulu. Kaarinan kehtolaulu. Maastamuuttajat. Uusi pomo. Hetken siivillä. Vapaa sana. Laulajan palkka. Kavahda kansa. Maan sydämmessä. Tulkit tulivat. Birger jaarlin uni. Suomen lippu. Postiruuna. Ja Salomo lauloi. Anna kättä veljellesi. Tuomas piispa. Suomen muuri. Hämärän ääniä.
Helki tiuku kuin helkit vaan
illalla joulun, kun huurre peittää maan,
tuima taival on kulkijalla,
onni mustuneen orren alla,
loista loitolle lieto lies,
hankeen hukkuvi matkamies
polulla maaliman rannan!
Lumi lennä kuin untuvyö, syvä ja musta ois muuten ilta-yö, lennä Tuusulan lammin luokse, miss' on mökissä oljen tuokse, kussa kynttilä lehahtaa! — Kuka tuvassa huoahtaa polulla maaliman rannan?
Lapset telmivät pahnoillaan, liekkien leikkiin mies tuijottavi vaan, elää vielä ja on jo vainaa, kalma kaartaa ja ilma painaa. Pystyvalkea loimottaa, sydän vilussaan vavahtaa polulla maaliman rannan.
Keijut lapsuuden kuiskuttaa:
hoivassa äidin sait nuorra taivaltaa,
oli pehmeät kotipellot,
soitti rastas ja kiikkui kellot,
tuttu väkesi kullervoi,
silloin sielusi kannel soi
polulla maaliman rannan.
Impivaara se tarinoi,
laulusi kummit ne kummat lahjat toi,
luomisinnossa istuit silloin
paimenhuilulla soittain illoin
ohikulkijan kuulemaa
virttä, rattosan haikeaa,
polulta maaliman rannan. —