Juhannustulilla: Laulunsekainen kansanpila

Laulunsekainen kansanpila
Kirj.
Porvoossa,
Werner Söderström,
1900.
HAKALA, talonisäntä. HENNA, hänen tyttärensä. MANU, nuori talonpoika. SAMPPA, viuluniekka. MIIHALA, reppuri. LASSI, pomon poika. SUNTION TAAVA. 1:n, 2:n TYTTÖ. 1:n, 2:n POIKA. Kylän kansaa.
(Näyttämö: kisanurmi kallion kyljessä. Peräseinämällä mäntyjä ja
katajoita, joiden takana syrjässä kokkopaikka. Vasemmalla keinu.
Oikealla luonnon muodostama lehtimaja sekä kanto.)
(HENNA keinuu. MANU istuu yksin kannolla. Pojat ja tytöt istuvat
nurmella solmien arpaheinää ja laulavat)
Ja nythän on taasen juhannus, ilon aika se meille koittaa, limokujassa linnut veisailee, ja karjankellot ne soittaa, nyt on juhannus, suvijuhannus, nyt on leikin ja lemmen aika!
Kedon sirkat ne viulua vinguttaa, kun ahvenet polskivat vettä, vesiperhot, hyttyset piiriin käy ja mettiset etsivät mettä, nyt on juhannus, suvijuhannus, nyt on leikin ja lemmen aika!
Pojat tuomenterttuja kantaa saa, kuka painuisi pirtin loukkoon, nyt laulelemaan, nyt naurelemaan iloparvessa tyttöjen joukkoon, nyt on juhannus suvijuhannus, nyt on leikin ja lemmen aika.
1:n POIKA (Tyttöjen ja poikien veikatessa lyö Manua olalle.) Mitäs
sinä, Manu, täällä niin yksinäsi oleilet? Ethän piirissäkään pysynyt.
MANU. Mitäs minä siellä…?
1:n POIKA. Älä hullujasi! Katsos tuolia se Hakalan Henna yksinään
keinulla kiikkuu ja sinua odottaa!