Särkynyt sävel

Kirj.
Larin-Kyösti
Helsingissä, Osakeyhtiö Kauppakirjapaino, 1906.
ONNI, soittotaiteilija. IREENE, hänen morsiamensa. ÄITI. KAARLO, lääkäri.
Ullakkohuone. Seinillä jäljennöksiä, jotka esittävät Beethoovenin soittoa sekä Mozartin kuolemaa, säveltäjien kuvia, kitari, kantele, laakeriseppele, ryijyjä, jaapanilaisia posliiniastioita. Taitteisen katon alla kiertää ruukuista kaksi elämänlankaa perällä, missä on iso ikkuna pienine monine viheriäne vivahtavine ruutuineen. Lasiovi perällä osaksi viltillä peitetty johtaa pienelle parvekkeelle. Ikkunan takaa näkyy huurteiset sähkölennätinlangat sekä lumipeitteinen kirkon torni. Vasemmalla ovi, joka vie alikertaan, etualalla garibaldisohva, yöpöytä lääkepulloineen, ruusunkukallisesta kankaasta tehty sermi. Oikealla pitkä leposohva, pöytä, vanhanaikainen keinutuoli, verhon takana alkoovi. On sunnuntaipäivä. — Onni pitkässä harmaassa jalkoihin ulottuvassa viitassa, samettiliiveissä, hän makaa tyynyjen varassa garibaldisohvalla. Äiti tulee kantaen tarjotinta, jolla on kahvia, voita, leipää, veitsiä; laskee kukkavihon ikkunalaudalle.
ÄITI. Onni, ethän nukukkaan. Kas, tässä tuon ateriasi.
ONNI. Kiitos, äiti hyvä, ettäs tulit. Kuinka tämä yö on ollut pitkä!
ÄITI. Tulin nukahtaneeksi niin, etten voinut valvoa koko yötä luonasi.
ONNI. Olethan sinä niin monta yötä valvonut, sinä rasitat itseäsi liiaksi minun tähteni. Mutta, oi, kuinka pimeä ja pitkä yö! Tuntui ikäänkuin olisin sulautunut pimeään avaruuteen ja henkeni olisi liidellyt tummia, äänettömiä vesiä.
ÄITI. Se uni tietää, että sinä pian voit matkustaa yli meren Italiaan Ireenen seurassa.
ONNI. (Nousee). Kummallista! Ja aamulla nukahdin minä kulkusten kilinään, kuulin ainakin kaksikymmentä kulkusta, minulla on tarkka korva. Nyt minä kuulen ne taas. (Kuuluu kulkusten soitto).
ÄITI. Siellähän rekiretkeläiset taas ajavat läpi kaupungin.