Tapiolassa

Satukuvaelma
Kirj.
Oulussa, M. W. Marjamaan kirjapainossa, 1912.
TAPIO, metsän kuningas. MIMERKKI, metsän mieluinen emäntä. NYYRIKKI, Tapion poika. TELLERVO, metsänneito. LIPPO, metsänkävijä. AARTEENKAIVAJA. TAPIOLAN VANHA PAIMEN HIIDEN HENGETÄR. METSÄN HENGETÄR. Tapion väkeä, sinipiikoja y.m.
(Metsäinen, ihana seutu, taustalla metsälampi. Lippo nukkuu sammalilla, ja sinipiiat karkelevat ympärillä. On aamuinen hämärä.)
SINIPIIAT (laulavat karkeloiden)
Soi simapilli, soi, soi, soi, sinisilmä siskot karkeloi, siniviitat välkkyy, soljet heljät helkkyy, mailla auer läikkyy, seitit, korret väikkyy, sillaks suorin ties, nouse metsämies, soi simapilli, soi!
Soi simapilli, soi, soi, soi, armas päivä silmän auki loi, herää, metsäkunta! Kyllin näit jo unta, unta luonnon lasten, puista putoo kaste, herää hellään jo, nousee aurinko, soi, simapilli, soi!
(Aurinko nousee punertaen koko seudun; sinipiiat pois.)
LIPPO (puoli-unessa)
Niin kumma soitto hiipii korviini kuin kedon kukat soittais kelloillaan, kuin perhot säestäisi siivillään, kuin sirkat sirkuttaisi viuluillansa ja pikku rummuillansa mettiset. Se hieno on kuin utu-unelma, kuin tuuli, joka illoin metsään nukkuu, kuin taivaan helinä se kaukaa soi, taas läheltä kuin sois se sydämestä. Mun kasvoilleni virtaa tuores viima, kuin siniliepeet ympärillä liehuis. Miss' olen? Tahdon vielä nukkua.
Oon hiiden hämysilmä hengetär, sun suoniisi ma lietson tummaa tulta, on valta viekkaus, sen tie on kulta, jos lyöt ja raastat, revit, heikot poljet, jos riistät hukkuvilta toivon oljet ja heität kauniit kaihot, unelmat ja raunioille onnes rakennat, niin näytän sulle sokkeloisen tien ja läpi varjojen sun kostoon vien, vaikk' uinut, valvot, seuraan, autan sua, sua kutsun kolmasti, nyt kuule mua!