Lahjakas: Kertomus

Kirj.
Tampereella,
Hj. Hagelbergin ja Kumpp. kirjapainossa,
1887.
I. Haaaveiluja. II. Kasvitiedettä. III. Herroiksi ajamista. IV. Alkeisopetuksia. V. Toivehikkaita poikia. VI. Ripillelaskijaiset. VII. Leikkitulitus. VIII. Kova kolaus. IX. Suuria muutoksia. X. Surujuhla. XI. Ensi askel. XII. Äidit. XIII. Rantaporras vedetään pois. XIV. Parisin elämää. XV. Ranskalaista hajuainetta. XVI. Pimeitä kesäpäiviä. XVII. Koditon. XVIII. Taas pois. XIX. Juttuja näytösten välillä. XX. Silkkilaahusten keskellä. XXI. Timanttipuuterin silmään. XXII. Viimeisen kerran tällä erällä. XXIII. Vanhoja saatavia. XXIV. Jäähyväiset. XXV. Kotinurkissa. XXVI. Muukalainen Israelissa. XXVII. Ihana syksy. XXVIII. Loppukuvaus.
Haaveiluja.
Lorenz Falk oli hänen nimensä, ja hän oli syntynyt keskipalkoilla
vuosisataamme, tätä vuosisataa, jota, niin kuin rakasta lasta ainakin,
niin monella nimellä mainitaan; milloin sanotaan sitä keksintöjen
vuosisadaksi, milloin salahankkeiden ja dynamiitin vuosisadaksi,
mutta mitä tähän aikaan mieluummin olisi hermottomuuden ja morfinin
vuosisadaksi nimitettävä.
Hän oli sangen lahjakas lapsi, ja se merkitsi siihen aikaan paljoa
enemmän kuin nyt, kun kaikki lapset ovat siksi lahjakkaita, jotta
pystyvät vanhemmilleen opettamaan, että kristinoppi on vanha, tuhma
satu, että avioliitto ja kuningasvalta ovat vanhentuneita laitoksia ja
että kaikki inhimillinen synti, murhe ja viheliäisyys poikkeuksetta
seuraa mikrobeista ja bakterioista.
Hänen vanhempansa olivat tilanomistaja Hans Falk Falkestadissa ja hänen
vaimonsa Beate Christensen, lomöläisen laivanisännän Christensenin
tytär.
Isä oli mittava, karkealuinen mies, vähäsen köyryselkäinen niin kuin
kaikki pitkät ihmiset, voimakas ja hyvänsävyinen, niin kuin kaikki
väkevät tavallisesti ovat.
Äiti oli vähäinen ja hento, jotenkin kivulloinen, kasvot hienot,
kalpeat, ja päässä pari semmoisia kauniita, vehreänharmaita silmiä,
jotka toisinaan voivat näyttää niin ihmetyttävän lempeiltä ja toisinaan
terävästi salamoida. Hän oli lujaluontoinen, tunnollinen ja ankara,
ja jos hänessä joskus heikkoutta havaittiin, ilmaantui sitä, niin
kuin kaikissa muissakin äideissä, ainoastaan lastansa, avioliittonsa
ensimmäistä ja viimeistä kohtaan.