Pohjolan poikia: Kaksi kertomusta perimmästä pohjolasta

Kaksi kertomusta perimmästä pohjolasta
Kirj.
Helsingissä,
Kansanopettajain Osakeyhtiö Valistus,
1916.
Muuan joulu Muotkavuomassa.
Muotkatunturien takana, kaukana Lapissa, Muotkavuoman lappalaiskodassa,
sielläkin joulua odotettiin. Kodan isäntä, porolappalainen Iisko
Muotkavuoma ja hänen vaimonsa Inka olivat jo viikko sitten ajaneet
poroillaan jouluostoksille Ruijaan, sekä kaksi pojista, Matti ja Jouni
pari päivää sitten samoille asioille Inarin kirkolle. Nuorin
perheenjäsenistä, kymmenvuotias Aslak, oli yksin jäänyt kotimieheksi.
Kota oli suuri ja lämmin, turpeista rakennettu, lumella paksusti
päällystetty ja porontaljoilla vuorattu sisältä. Hyvä oli siellä
Aslakpojan tulen äärellä taljoilla makailla. Aika tahtoi vaan käydä
pitkäksi yksin ollessa, kun ei ollut kunnon työtäkään mitä tehdä.
Luonnossa vallitsi Lapin yö, pitkä ja katkeamaton. Keskipäivälläkään
tuskin valonkajastusta taivaalla näkyi. Tähdet vain tuikkivat ja
revontulet taivaankannella räiskyivät.
Lämmin poronnahkapeski yllään Aslak usein painautui kodan ovesta
pihalle, silmäili suuntaan ja toiseen sekä kuunteli eikö porokellon
kilkahtelua edes jostakinpäin kuuluisi!
Ei kuulunut mistään!
Ikuinen hiljaisuus kaikkialla ja revontulten hiljainen ritinä ylhäällä
taivaalla!
Kas! Kaukana ulvoi susi! Aslak pistäytyi kotaan, latasi pyssyn, saapui
jälleen vartiopaikalleen kodan edustalle ja kuunteli…
Taas ulvoo. Nyt jo lähempänä. Porot pihalla nostavat päitään, alkavat
pärskytellä sieraimiaan ja tuijottavat vavahdellen ulvonnan suuntaan,
unhottaen jäkäläannoksensa rippeet.