Kansa ja kannel

Runoja
Kirj.
Helsingissä, Minervan Kirjakauppa, 1902.
Kuuntelen rannalla haavan ja koivun lehtien liplatusta — helkytän kaikuja nuoren kansan lemmenlaulelusta.
Kansan laulaja:
Ukko, saapunut salolta. Tumma kannel ja valkea kannel. Ukko kun lauloi — Näen laulajan, neitonen rinnallaan. Vienon vienossa tuulen liekassa. Illan vihjeessä. Sunnuntaina. Äidin tyttö. Aidankin yli. Mettä. Lempi ja ämmät. Mulla on kauniimpi…¨ Halla. Rekilaulu. Se tuulimylly. Tyttölasten lempi. Tuulihattu. Juhannus. Kosintamatkalla. Pyörälaulu. Kauhavan poika. Läpi kuusikon kulku. Merille lähtiessä. Aavalla Atlannilla. Joka hengenveto.
Tunteita ja aatosten sirkkalehtiä:
Ilmassa purjehtija. Sinä olit niin heleä ja hieno! Koivunlehdeksiä. Oi, kuin oli kummaa silloin! Kosken rannalla. Naisvihaaja. Olin minäkin riemukas kerran. Yksinäisen huokaus. Hengen voima. Ihmisten elon-ihanteet. Harrastus. Vapaus. Totuus. Valhe ja totuus. Turhia kysymyksiä. Oikeus. Onnemme asunto. Karkaiseva kärsimys.
Kansallisia lauluja:
Pohjolan huhtikuu. Jos mulla olisi — Mihin suuntaan? Tulkaa ja katselkaa! Kansanrakkaus. Kristalli. Viljelysoppia. Herrasluontoa. Kansanmielinen. Pennin saimme —
Ukko, saapunut salolta.
Hyvälistö hienostunut, kaupungin koristus, kukka, neidot vienot ja vireät, rouvat pulskat ja helevät, herrat sorjat ja solakat, valkohapset vanhuksetkin salin täyttävät sametin, silajavan silkkinensä.