Mikko Mieheläinen; Kuoleman kilpakosija

Kaksi runoa
Kirj.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1904.
Syntyen hän tuli maailmalle.
Päivänä, jolloin ilmiin astui, päästeli ääntä hän ärjähdellen, josta jo ymmärsi armas äiti poikansa lausuvan:
Äiti! Leipää!
Toisena elämänpäivänänsä katkasi Mikko jo kapalovyönsä. Vinhasti poikanen vihkasi juosta joukkoon leikkivän lapsiparven.
Siellä hän huimana hyöri ja huiski, veteli ja sivalteli mielinmäärin: yhdeltä siskolta puhkasi silmän, toiselta räimäsi sormet poikki, kolmannen jalat lyhensi.
Kolmanna päivänä nähtiin Mikko nousseeksi täyteen miehen mittaan.
Taatto toimitti poikansa työhön, hongikon hirsien kaadantaan.
Taattonsa hevosen valjasti Mikko. Metsään meni hän kirvehettä, vaan ei neuvoton sentään ollut: kourin hän kaateli suuret hongat, hamppuna nyhti ne juuriltansa, kaateli, raateli kaiken metsän, puut löi kuormaksi oksinensa. Huimasi hepoa. Se rynnäten kiskoi, katkoi aisat ja valjaat rikkoi. Reki ei liikkunut paikaltansa.
Suuttui Mikko. Hän hevosen riisui, heitti sen heittiön kuorman päälle, tarmolla tarrasi aisojen tynkiin. Ryski ja räiskyi murrokko metsä, kannokko kaatui ja veräjät särkyi suuren kuorman kulkiessa. Kymmenen kulkijan puhdilla Mikko saapui taattonsa kartanolle.