Pyhä hymy: Historiallinen kertomus Hemming piispan päiviltä

Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Historiallinen kertomus Hemming piispan päiviltä
Kirj.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1911.
Piispantalon portista tuiskahti turulle pienehkö mies, vanha miehen käkkyrä.
Olivat jo kumaraisillaan ukon hartiat, ei suoraan kuulakkaa syystaivasta kohden, vaan eteenpäin viittasi lakin pyöreä kupu hänen päässään. Mutta ketterästi hän käydä tuiversi, niin että heiskahtelivat vain tummahkon porvariskauhtanan liepeet ihonmukaisia housuja vasten, siinä polvilumpion paikkeilla. Tiuhaan pistättivät syyspäivän lämmittämää tanhuaa kurpposet, joiden ruojut yletti nipinnapin nilkkaan. Tiuhaan nyökähteli uurreotsainen pää, pannen tasalatvaksi leikatun tumman tukan hepsahtelemaan, ja kun hän Kirkkoturun kaakkoisesta kainalosta käännähti Napaturunkatua itäänpäin, jännittyi hänen käsivartensa koukkuun ikäänkuin temmaistakseen askelille vinhempaa vauhtia.
… Aina se piispa vanhus kutsui juuri hänet todistamaan papereitaan, lahjus- ja kauppakirjojaan! Olisi väliin saanut muitakin kiskoa työstään, keskellä kaunista arkipäivää! Mutta ei kai pitänyt muiden nimeä niin pätevänä… ja kukapa muuten hänen armolleen maallikoista lie ollutkaan yhtä likeinen… hänhän kuului melkein hengellisiin, ja asuikin niin lähellä…
Vanhan miehen ajatukset pyörähtivät aprikoimaan, minkä pyhän sielun päivän lahjakirjassa oli mainittu tänään olevan. Latinankielinen paperi oli hänelle muuten silkkaa latinaa — nämä kotikielet hänelle riittivät, vaikka tuli saksojen sanoissakin vähin toimeen — mutta datumeista oli hän hieman perillä latinaksikin. Ilman piispan documentumejakin muisti hän, että nyt oli muuan lokakuun päivistä anno Domini 1365, mutta aprikoimallakaan ei hänelle tällä kertaa vaiennut, minkä oudon pyhimyksen nimen vanhus oli suustaan pudottanut; se oli niin hämmentynyt latinan jangerruksen sekaan.
Aprikoidessaan oli hän käydä tuivertanut pyhän Yrjänän talon aitovartta pitkin, välittämättä vähääkään vasemmalla houkuttelevista Napaturun puotiluukuista. Katu, joka oli vain Yrjänän talon kaalimaan pituinen, päättyi pian, ja ukko oli joutunut piispan peltojen reunaan, missä kohosi kadun päässä muutamia turvekattoisia puutupia piispan alueella. Siinä hän äkkipäätään pysähtyi muutaman sellaisen pikku talon eteen ja jäi siihen katselemaan leveää honkalautaa, joka oli naulattu miehen päätä korkeammalle tuvan päätyseinään.