Ketun seikkailusta harakan vankeuteen

Eläintarinoita
Kirj.
Ranskankielisen alkuteoksen yhdeksännestä painoksesta suomensi
—i —a
Concourt-Akademlan v. 1910 palkitsema
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1911.
Alkusana. Mikko Repolaisen surullinen seikkailu. Maan alla. Kaamea tie vapauteen. Kultarinnan kuolema. Kaniinien salakapina. Uteliaan palkka. Kuolemaa pakoon. Hölpän vankeus.
Tämän kirjan tekijä, Louis Pergaud, on kasvanut keskellä luontoa, jota hän pienestä pitäen on oppinut rakastamaan. Hän syntyi tammikuun 22 päivänä 1882 kaakkois-Ranskassa lähellä Besanfonin kaupunkia, joka sijaitsee Juravuorten rinteellä. Jo poikasesta hän, kuten isänsä ja isoisänsä, on ollut kätevä pyssyn käyttäjä. Risteillessään metsissä ja kedoilla pyssyinänsä oppi hän tuntemaan eläinten elämää. Mutta mikäli hän näihin metsän asukkaisiin tutustui, sikäli oppi hän niitä rakastamaan, eikä sitten enää tahtonut murha-asetta niitä vastaan tähdätä. Vähitellen syntyi hänessä halu sanoa sana niiden puolesta, jotka itse ovat kykenemättömiä ihmiselle tajuttavin keinoin ilmaisemaan tarpeensa ja taivaaseen huutavan hätänsä. Näin syntyi m.m. se teos, joka nyt suomenkielisessäkin asussa pyrkii vetoomaan ihmisen jaloimpiin tunteisiin.
Elättääkseen henkensä rupesi Louis Pergaud opettajaksi. Iltahetkensä käytti hän vanhojen ranskalaisten mestariteosten lukemiseen, ammentaen niistä kirjallista inspiratsionia. Hän sepitti myös runoja, joita hän aluksi lähetti maaseudulla ilmestyviin kirjallisiin aikakauslehtiin; sittemmin julkaisi hän ne kahtena kokoelmana, jotka ranskalainen yleisö suopeasti otti vastaan.
Kerran jätti hän kotonsa, metsänsä ja kyläkoulunsa ja lähti Pariisiin. Siellä hän sai kokea, kuten moni muu vähävarainen, paljon vaikeuksia, kunnes sai vaatimattoman toimen, jolla kykeni henkeänsä elättämään. Pariisissa tutustui hän toisiin nuoriin kirjailijoihin, joiden kanssa yhdessä toimitti virkeää aikakauslehteä.
Mutta Louis Pergaud ei viihtynyt Pariisissa; hän olisi tahtonut viettää ainakin joitakin kuukausia vuodesta syntymäseudullaan, missä tunsi kirjallisen inspiratsioninsa lähteiden löytyvän. Mutta kun hän toimeltaan ei voinut saada pitempiaikaista lomaa, pyrki hän jälleen opetusalalle ja sai paikan Pariisin lähellä. Samalla seudulla on eläinlääkäriopisto ja sairaala eläimiä varten. Eläinraukat, joita hän täällä näki, saivat hänen entistä enemmän kaipaamaan kotiseutunsa voimakkaita, villejä metsänasukkaita. Uudessa toimessaan oli hänellä lomaa kaksi kuukautta, jonka ajan hän käytti tutkien eläinten elämää kedoilla ja metsissä. Ja lukukauden aikana kävi hän joka päivä, päätettyään työnsä koulussa, missä hän 65 oppilaalle opetti luku- ja kirjotustaitoa, Pariisissa, missä kirjoitteli eläinkuvauksiansa, joista osa muodostaa teoksen De Goupil à Margot.