Viimevuotiset ystävämme

Kirj.
Louisa M. Alcott
Suom. Annikki Haahti
WSOY, Porvoo, 1921.
1. Juoruilua. 2. Ensimmäiset häät. 3. Taiteellisia yrityksiä. 4. Kirjailijanoppia. 5. Kotoisia kokemuksia. 6. Vierailuja. 7. Seurauksia. 8. Ulkomaankirjeenvaihtajamme. 9. Helliä huolia. 10. Jon päiväkirja. 11. Ystävä. 12. Sydänsurua. 13. Bethin salaisuus. 14. Uusia vaikutelmia. 15. Hyllyllä. 16. Laiska-Lassi. 17. Varjojen laakso. 18. Unohtamista oppimassa. 19. Yksin. 20. Yllätyksiä. 21. Vastanaineet. 22. Daisy ja Demi. 23. Sateenvarjon alla. 24. Sadonkorjuu.
Jotta olisimme asioista selvillä ja voisimme suoraa päätä siirtyä Megin häihin, on ehkä paikallaan jutella ensin hiukan Marchin perheestä. Ja sanon jo etukäteen: jos joku vanhempi lukija väittää, että kirjassa on liian paljon rakkautta — niin kuin siinä heidän mielestään voi olla — (nuorilla ei kai ole mitään tätä aihetta vastaan), voin vain yhtyä rouva Marchin sanoihin: Mitä muutakaan voi odottaa, kun talossa on neljä iloista tyttöä ja tien toisella puolen komea nuori naapuri.
Kuluneiden kolmen vuoden aikana perheessä ei ole tapahtunut suuriakaan muutoksia. Sota on päättynyt ja pastori March taas onnellisesti kotona kirjojensa ääressä ja hoitamassa pientä seurakuntaansa. Tuon hiljaisen, tutkistelijan viisaus ei ole vain oppineisuutta, hänen lähimmäisenrakkautensa kohdistuu kaikkiin ihmisiin ja hänen hurskautensa kumpuaa niin syvältä, että se sävyttää koko hänen jalon ja rakastettavan persoonallisuutensa.
Huolimatta köyhyydestä ja tinkimättömyydestä, joka oli estänyt pastori Marchia tavoittelemasta maallista menestystä, hänen ympärilleen oli kerääntynyt laaja ihailijapiiri, sillä hänen ylevä luonteensa veti ihmisiä puoleensa kuin kukkien mesi mehiläisiä.
Ulkopuolisista tuntui, että taloa hallitsi viisi toimeliasta naista, ja se pitikin osittain paikkansa, mutta silti tuo kirjojensa ääressä istuva hiljainen oppinut oli perheen pää, kodin keskipiste, sen omatunto, ankkuri ja lohduttaja. Hänen puoleensa naisväki kääntyi aina murheen hetkinä.