Kaarle ja Sigismund I: Protestanttiko vai katolinen? / Historiallis-romanttinen kuvaus

Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Historiallis-romanttinen kuvaus
Kirj.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1913.
1. Hehkua tuhan alla. 2. Kolmenkymmenen tähteet. 3. Katolilainenko vai luterilainen. 4. Taistelu ainoan autuaaksi tekevän kirkon puolesta. 5. Ensimäinen yhteentörmäys. 6. Nadokset. 7. Upsala. 8. Jälkinäytelmä. 9. Katolinen hallitus. 10. Luostarissa. 11. Uusi herra. 12. Vähän romantiikkaa. 13. Hän ottaa vallan. 14. Tuho. 15. Vahvin voittaa. 16. Yksinäinen. 17. Meren toisella puolen. 18. Kulovalkea. 19. Kansa nousee. 20. Kuolinvärähdyksiä. 21. Uusia voimia. 22. Luja tahto. 23. Ratkaisu. 24. Viimeiset päivät.
Kuinka maassa kuohui ja kohisi! Mutta niinpä olikin neljä puoluetta ottelemassa vallasta!
Ensiksi Sigismund perintöoikeutensa nojalla. Mutta hänen takanaan oli mahtava Rooma ja jesuiittain joukkio; nyt jos koskaan oli katolilaisuuden saatava Ruotsissa valtansa takaisin, ja tämä saattoi tapahtua ainoastaan Sigismundin avulla.
Ruotsin aatelisto taasen tahtoi saada takaisin kaikki entiset erioikeutensa, päästä jälleen pikku kuninkaiksi kukin maakunnassaan. Sigismund sai olla nimeksi kuninkaana, mutta asua ja oleskella Puolassa, heidän itsensä hallitessa valtakuntaa. Katolilaisuudesta eivät he tahtoneet tietää mitään, se nousisi heidän verroilleen, pakoittaisi heidät luovuttamaan takaisin kirkkotilukset, ja paavin ja pyhän Ignatiuksen avulla kirkko nousisi heidän herrakseen.
Kolmantena oli herttua, itse asiassa heikoin. Mutta hänen takanaan oli neljäs puolue, joka Engelbrektin ja Sturein ja viimeksi Kustaa Vaasan aikana oli tottunut sanomaan sanansa puolestaan, kun oli säädettävä lakeja maassa. Kustaa kuninkaan päivinä oli talonpoika saattanut mennä hänen luokseen valittamaan hätäänsä, ja hän auttoi mikäli suinkin voi. Eerikin ja varsinkin nyt viimeksi Juhanan aikana oppivat talonpojat tuntemaan läänitysherrojen sorron raskautta, mutta paremmat ajat saattoivat jälleen koittaa, jos herttua otti kansan asian omakseen. Hän oli monessa suhteessa suureen isäänsä, oli monissa tilaisuuksissa osoittanut olevansa rahvaan ystävä, ja enimmän kaikista puhui hänen puolestaan se, että herttuakunnassa vallitsi hyvinvointi ja tyytyväisyys, kun kuningaskunnassa sitä vastoin kuultiin hädän valitusta ja nurinaa kaikkialla.