Svante Niilonpoika Sture ja hänen aikalaisensa II: Lapsiuhri

E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Note: Project Gutenberg has the other volume of this work: I. Kuolon enkeli See https://www.gutenberg.org/ebooks/55293
Kirj.
Otava, Helsinki, 1911.
1. Kummituslinna 2. Käynti Suomessa ja sen seuraukset. 3. Sten poikasen ensimäinen sotaretki. 4. Uskollinen palvelija. 5. Kristina Gyllenstjerna. 6. Yleiskatsaus 7. Suomalaiset ystävämme. 8. Naisen voima. 9. Menevät ja tulevat. 10. Loppu.
Vanha Ettakin kuninkaankartano sijaitsi Vartoftan kihlakunnassa Tidajoen rannalla.
Päärakennus oli tiilestä rakennettu, kaksikerroksinen ja nelisnurkkainen. Jokaisessa nurkassa oli torni, mutta keskellä oli myös torni, puolta korkeampi kuin toiset. Jokaisen tornin huipussa oli suuri metallikuula, mutta keskimäisen tornin ylintä huippua ympäröi ristikkohäkki, jossa riippui metallilerkkuja, mitkä ympäröivät metallikuulan ja tuulisella säällä pitivät säännötöntä kilinää.
Rakennuksen eroitti ainoastaan kapea jalkapolku joesta, mutta täältä saattoi astua maanalaiseen käytävään, joka oli muurattu kulkemaan linnan alitse. Se alkoi alhaalta vesirajasta kolmen kyynärän levyisenä, mutta jakautui pian kapeihin labyrinttimaisiin käytäviin, jotka veivät kaikkiin viiteen tornikamariin.
Vastapäisellä puolella oli pihamaa ja ulkohuonerakennukset, pieni puisto ja sitten koivu- ja honkametsä, jossa oli runsaasti kaikenlaista riistaa. Pihamaa ulottui idästä länttä kohden. Myöhempänä aikana oli sen eteläreunalle laitettu ryyti- ja ruusutarha; siellä kasvoi myös omenapuita menestyen sangen hyötyisästi. Pohjoispuolella ulottui metsä aivan rakennukseen asti. Se oli niin tiheä ja näytti niin synkältä ja uhkaavalta, että ihmisjalka astui sinne harvoin.
Linna oli rakennettu jo ennen Valdemarin aikaa. Liikkui tarinoita, että oli suoritettu monta veristä tekoa niissä synkissä kammioissa, joita oli talon keskiosassa. Sinne ei päässyt koskaan päivänsäde; takkavalkean loimo ja seiniin kiinnitetyt soihdut antoivat niille ainoan valaistuksen. Nyt olivatkin ne tosin vuosisatasen olleet suletut, ainoastaan keskustaa ympäröivissä huoneissa asuttiin. Kuitenkin sanottiin, että sieltä sisältä väliin kuului raudoitettujen kantapäiden poljentaa, kannusten kilinää ja miekkojen kalsketta.