Kuninkaantytär

Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
Kirj.
L. Schorsch
Saksasta suomentanut
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1913.
Alkulause. I. Onnellinen koti. II. Hurskas kehrääjätär. III. Kultakutrinen tyttö. IV. Aika rientää. V. Taaskin vanhassa kodissa. VI. Italiassa. VII. Mestarin jäljessä. VIII. Kuolema tulee. IX. Jumalattomien neuvot. X. Syvyydessä. Xl. Äidinsuruja. XII. Jumalan suojeluksessa. XIII. Turvassa. XIV. Pelastaja. XV. Kunnian kukkuloilla. XVI. Jälleennäkeminen.
Kuninkaantytär! Kukapa ei mielellään seuraisi kappaleen matkaa kuninkaantyttären elämänvaiheita, varsinkin, jos ne ovat niin mieltäkiinnittävästi kuvatut, kuin kertojatar tässä on kyennyt sen tekemään. Niin erityisen ihmeelliset ovat tämän kuuluisan kuninkaantyttären, keisarinna Adelheidin, Otto suuren puolison elämäntiet, että ne, vaikkakin ovat tarkoin totuudenmukaisesti kerrotut, usein tuntuvat perin satumaisilta. Ne johtavat elämän ylimmille huipuille, mutta myöskin syvimpiin syvyyksiin; ne vievät pimeimpiin vankilakomeroihin ja jälleen valtaistuimen valoisaan korkeuteen. Sekä kypsyneempi nuoriso että vanhempi yleisö voivat lukea tätä arvokasta kertomusta ja yhtyä sen loppulauseeseen: Herran tiet ovat ihmeelliset ja hän vie ne ihanaan päätökseen.
Ludvig Schneller .
Onnellinen koti
Aurinko laski kuten tulipallo alas vuorten huippujen taakse ja sen viimeiset säteet verhosivat lumenkruunaaman Montblancin purppurahohteeseen. Genèvejärven pohjoispuolella, ylhäällä vuorenkukkulalla sijaitsi Colombierin linna. Se oli aivan yksinkertainen rakennus, kokoonkyhätty neliskulmaisista kivistä, vahvamuurinen ja pieni-ikkunainen, kuten linnat tavallisesti keskiajan alkupuolella. Vuorenrinteellä, lähempänä rantaa, sijaitsivat maalaiskansan asunnot, joitten yläpuolella linna kohosi ikäänkuin vartijana.
Eräässä linnan suurista huoneista seisoi auki olevan akkunan ääressä pieni suloisen näköinen tyttö, tuskin kuusivuotias, katsellen herkeämättä järven takaista loistavaa näkyä, valkoista vuorta , joka säteili ja säihkyi yhä ihanammin, kunnes kirkkaus vähitellen muuttui rusohohteeksi. Lapsen tummista, sielukkaista silmistä tuo loisto näytti heijastuvan. Hänen hienoilla, vaaleanruskeitten kiharain ympäröimillä kasvoillaan oli ruusuinen hohde ja miettivä ilme, sellainen, jota harvoin tapaa hänen ikäisillään lapsilla. Tyttö oli ajan tavan mukaan puettu yksinkertaiseen valkeaan pellavakankaiseen pukuun. Ainoastaan sen kultareunus osoitti hänen kuuluvan korkea-arvoiseen säätyyn.