Hänen salaisuutensa

Kirj.
Mary E. Braddon
Suomentanut
Valfrid Hedman
Naisten romaaneja 14
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, 1919.
I. Varjo, joka on synkistyttänyt elämäni. II. Alussa lempi on leikkiä aina. III. Häntä pidetään loitolla. IV. Häpeätä ja pelkoa. V. Kuin murhasta unta nähden. VI. Pelkkää synkkää hiljaisuutta. VII. Rakkaus voittaa aikanaan. VIII. Minun täytyy todistaa sinulle asian oikea laita. IX. Minä rakastan häntä, ja hän rakastaa minua. X. Hornan voimat pimittävät järkesi. XI. Rakkaani, ihailijasi on nöyränä jalkaisi juuressa. XII. Annettakoon siis kaikille anteeksi.
Varjo, joka on synkistyttänyt elämäni.
Englantilainen maisema levisi Weldon Stukeleyn silmien edessä, eikä hän mielestään ollut nähnyt mitään niin kaunista viimekuluneina seitsemänä vuotena, vaikka hän oli oleskellut seuduilla, missä luonto tuhlaa muotoja ja värejä. Hän oli elänyt Itämailla, sivistyksen kehdossa, uskonnon, kielien, tieteen, taiteen, runouden ja sotataidon alkuperäisessä kotimaassa — ikimuistoisilla Itämailla, joiden hengenviljelyksestä kreikkalainen kulttuuri kaikessa loistossaan oli vain vesa. Hän oli matkustanut Himalaijalla, tähystellyt Mount Everestin epäystävällisiä huippuja. Ja kun hän nyt Scadleyn asemalta vuokraamissaan vaunuissa sivuutti tienhaaran metsässä ja näki niityn, jolla kylä sijaitsi pienine lammikkoineen, ja lauman laiskoja lehmiä seisomassa mahaansa asti vedessä; kun hän näki pienen ravintolan, jonka edustalla oli juottokaukalo ja tangon päähän ripustettu kyltti, sekä kartanolle vievää ajotietä varjostavat kolme jalavaa ja punaisenruskeissa takeissaan seinustalla tukevan tammipenkin ympärillä seisovat talonpojat — silloin ajatteli kotiin palaava vaeltaja, että tämä yksinkertainen maalaiskuva voitti etelän upeuden ja ihanuuden.
Jumalan kiitos, että ollaan Englannissa! mutisi eversti Stukeley.
Vaunut ajoivat porteista Darnel-puistoon. Paksu rouva seisoi veräjätuvalla ja niiasi.
Kuinka voidaan, rouva Drabble? kysyi eversti sydämellisesti ikäänkuin olisi tavannut vanhan ystävän. Nuorekas kuten aina, ettekä ole laihtunutkaan, näen mä!