Itämerenmaakuntien venäläistyttämisyritys vuosina 1886-1906

Kirj.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1908.
I. Alkusana. II. Venäläistyttämisen mahdollisuudet. III. Venäläistyttäminen rautateillä, postitoimistoissa y.m. IV. Koulut. V. Venäjänkielinen opetus. VI. Kirkko. VII. Kunnallishallitus. VIII. Tuomioistuimet. IX. Venäläiset siirtolaiset. X. Venäläistyttämis-sanomalehdet. XI. Venäläisiä mahtimiehiä. XII. Venäläistyttämisen tulos.
I. Alkusana.
Vuosisatojen halki on Itämerenmaakuntia pidetty saksalaisten maana, sillä saksalaiset paronit ovat niissä aina pysyneet maanomistajina, vaikkakin Tanskan, Puolan, Ruotsin ja Venäjän valtakunnat kukin vuorostaan ovat valloittaneet ne itselleen.
Maan varsinaiset asukkaat, jotka 600 vuotta olivat saksalaisten orjina, eivät kuitenkaan ruvenneet puhumaan saksan kieltä. Aikaisemmin oli Itämerenmaakunnissa kolme eri kansallisuutta: pohjoisessa virolaiset, jotka silloin olivat varsin lähellä suomalaisia, kaakkoisessa lättiläiset, keskellä, s.o. suurimmassa osassa Liivinmaata ja Kuurinmaata, liiviläiset.
Viimemainitut eivät tottuneet orjuuteen, vaan kapinoivat alituisesti. Siitä syystä miehet mestattiin, vaimot ja lapset jaettiin lättiläiskyliin, missä heidän täytyi oppia lätin kieltä. Ainoastaan kahdella paikkakunnalla liiviläiset säilyttivät kansallisuutensa kauemmin: Liivinmaan Salatsissa (Salis), missä viimeinen liiviläinen kuoli v. 1868, ja Kuurinmaan Dondangenissa ja Poppenissa, missä heitä on vielä nytkin.
Viron ja lätin kansallisuuksia eivät saksalaiset koettaneet hävittää, sillä ensinnäkin alkuasukkaat kelpasivat orjiksi, toiseksi huomattiin sen seikan, etteivät orjat puhuneet herrainsa kieltä, lisäävän viimemainittujen kunniaa. Orjilla täytyi olla oma orjankielensä.
Sellainen katsantokanta vallitsi vielä silloinkin, kun Itätnerenmaakuntien talonpojat jo olivat virallisesti vapaita. Saksan kielen taito oli talonpojillekin hyödyllinen, mutta paronit eivät huolehtineet sen edistämisestä. Siitä syystä ovatkin viron kansan herättäjät ja johtajat Hurt, Jakobson ja Grenzstein, jotka vastustivat virolaisten saksalaistumista, kaikki kolme itse kirjottaneet saksan kielen oppikirjoja, jollaisia eivät saksalaiset olleet viitsineet toimittaa.