Mikael Speranski

Kirj.
M. G. Schybergson
Suom. Eemil Forsgren
Hyvää lukemista I.
Helsinki 1900, Suomentajan kustantama.
Finsk Tidskriftin kirjapaino osakeyhtiö.
Lukijalle.
Esillä olevan kuvauksen Mikael Speranskista on professori M.G. Schybergson julaissut Finsk Tidskriftissä vuosina 1893 ja 1894. Sittemmin on filos. kand. Ernst Neovius akatemiallisessa väitöskirjassaan Suomen raha-asiain järjestämisestä Porvoon valtiopäiviä lähinnä seuraavina vuosina esittänyt Speranskin ja maamme välisistä kosketuskohdista lisätietoja, joihin pyydetään asianharrastajaa viitata.
Helsingissä, maaliskuussa 1900.
Suomentaja .
Mikael Speranskin lapsuuden aikaa ja aikaisempaa nuoruutta ympäröivissä ulkonaisissa olosuhteissa ei ollut mitään, mikä ennusti merkittävää tulevaisuutta. Hän syntyi 1 (12) p. tammikuuta 1772 Tserkutinon kylässä Moskowan itäpuolella olevassa Wladimirin kuvernementissa. Isä, Mikael Wasiljewits, oli vaatimaton kylänpappi, joka eleli köyhissä ulkonaisissa oloisia eikä ollut korkeampaa sivistystä itselleen hankkinut. Äiti oli yksinkertainen venäläinen kodin äiti, taloudenhoidossa uuttera ja harras uskonnon määräyksiä täyttämään, mutta ilman kaikkea käsitystä siitä mikä oli jokapäiväisen elämän vähäisiä oloja korkeammalla. Poika osotti kuitenkin jo aikaseen lahjoja, jotka sittemmin kohottaisivat häntä paljoa ylemmäksi alkuperäisten perhesuhteitten ahdasta piiriä. Hän oli miettiväinen, pysyi erillään muista lapsista, vältti heidän ajanviettojaan ja, opittuaan lukemaan, kulutti aikansa yksinomaan kirjojen lukemiseen. Mitä hän vaan sai käsiinsä, painettua tahi kirjoitettua, luki hän kummastuttavalla tiedonhalulla. Kenties juuri tämä aikaseen ilmaantunut lukuhalu sai isän lähettämään seitsenvuotiaan Mikaelin Wladimirin kaupungin hengelliseen seminaariin, missä hän muutamain läheisten sukulaisten johdolla ja turvissa sai tulevalle pappismiehelle tarpeelliset valmistavat tiedot. Siellä sai hän nimen Speranski , toivorikas (latinalaisesta sanasta spero = minä toivon), arvatenkin sen suuren lahjakkaisuuden tähden, jota hän osotti. Kouluolonsa viimeisinä aikoina hän oli seminaarin rehtorin, Eugeniuksen, jokapäiväisenä apulaisena, jonka kautta hän sai nauttia tämän sivistyneen miehen seuraa ja käyttää hänen ajan oloihin nähden rikasta kirjastoaan. Vielä myöhemmin, kun Speranski oli vaikuttava valtiomies ja Eugenius oli korotettu piispaksi, ilmaisi hän kirjeissä entiselle opettajalle harrasta kiitollisuutta.