Israelitar: Kertomus

Produced by Tapio Riikonen
Kertomus
Kirj.
Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava, 1913.
Miten ihanaa, tyyntä, kirkasta! Vuohipaimenen vaimo seisoi väririkkaalla vuorenrinteellä vehmaan öljypuun juurella kuin ihana kuva. Hiljainen vuohi seisoi hänen vierellänsä, ja hänen laskoksille poimuttuneen pukunsa heleät värit eroittautuivat rauhallisina kuvakauniin vuorenrinteen rikkaana viheriöivästä taustasta.
Ei ääntä…
Oli jo iltapuoli. Valo alkoi hiljaa raueta, päivän kuumuus väsyi ja viileytyi. Läntisen vuorikeilan huippu hahmoittui jo tummana taivastaustaansa vasten, mutta itäisen vuoren rinteelle levisi vielä hiljainen, rauhallinen ilta-auringon valo. Ei liikettä, ei huokaustakaan. Toukomettinen vain aherti kukassa, ja sääskiparvi survoi äänettömänä iltavalossa.
Rikkaan Sakeuksen tytär, ihana Lea, istui yksin kaivonkannella, yllään kirjava hame, jonka lämpimät, hiljaiset värit ikäänkuin uinahtivat viattomaksi, iloisaksi punaväriksi. Hennot kädet olivat solahtaneet helmaan raukeina, ja liikkumaton katse näytti ikäänkuin unohtuneena ja väsähtäneenä jääneen lepäämään johonkin sinne valaistun vuorensivun rinteelle. Siellä viheriöivät tammet tyyninä, ja pienet viinimaat hymyilivät niiden välissä kuin hymyilevät lapset. Eräällä kalliotöyräällä seisoi hiljainen lammas liikkumatta kuin kuva, ja sen pienet karitsat nukkuivat rauhallisina siinä aivan emänsä vierellä ruohokossa.
Miten ihanaa, rauhoittavaa! Tajuntakin tuntuu jo raukeavan, ja koko tämä hymyilevä, rikas, hiljainen kuva painuu sieluun tajuamatta.
Tajuamatta. Sillä ei hän sitä näkyä nyt tietoisesti tajunnut, ei edes katsonutkaan sitä. Hän istui vain, kuten niin usein ennenkin, mielessä vain se yksi ainoa salainen toivo, joka nyt taas hänet niin suurella rauhalla täytti. Salattu se toivo kaikilta oli, ja kuitenkin se oli kautta aikojen ollut Israelissa jokaisen parhaan ja puhtaimman tyttären ihanin, suloisin unelma.
Ah!
Mutta yhä vain hiljenee ja ihanoituu tyyni ilta. Vain aavistus hiipii mieleen ääneti kuin uni.