Kuoleman rajoilla: Kertomus

Produced by Tapio Riikonen
Kertomus
Kirj.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1915.
Jo pari kolme viikkoa oli hän elänyt hirttonuora alati valmiina taskussa, eikä hän kuitenkaan koskaan tajunnut, miten tämä itsemurha-ajatus oli hänessä syntynyt. Se oli alkanut hiljaa, aivan huomaamatta, jo vähän ennen vaimon kuolemaa. Vaimon kuoltua se tuntui hänessä vain ikäänkuin juurtuvan syvemmä. Lie se alkanut jo sen ainoan, viimeisen lapsen kuolemasta, sillä hän oli ollut siihen lapseensa kiintynyt, ja sitten olivat osuneet ne muut onnettomuudet, jotka olivat vieneet pikkusäästöt.
Sillä todellakin ne säästöt olivat pieniä. Oli kuitenkin ollut kerran jo yli kaksisataa säästöpankissa, ja näin köyhän tehtaalaisväen kesken se oli jo tavallaan omaisuus, sillä elettiin kädestä suuhun. Lisäksi oli Juho Kokon vaimokin kitunut. Oli ollut menoja lapsista. Neljähän niitä oli syntynyt, mutta ainoastaan tämä viimeinen oli elänyt kahdeksanvuotiaaksi.

Niin oli hän nyt elänyt jo pari kuukautta, yhä vain itsemurhaa hautoen. Hän oli ihan herpautunut kaikelle. Kaikki mitä hän yrittikin, oli oikeastaan ja pohjaltaan sairaalloista, vaikka ei hän sitä itse tajunnut. Entisen talouden jäännöksistäkään ei ollut enää muistoakaan jälellä. Vaimon kuoltua oli tulipalo hävittänyt kaiken tuon vakuuttamattoman, vähäisen perun. Ainoastaan vanha puuhuilu oli säästynyt. Oli sattunut silloin kävelyllä ollessa olemaan povitaskussa.

Se oli kuivaa, kuumaa kevätkesää. Tehtaalla oli lakko. Se lakko oli kestänyt jo kauan. Monesta se oli tuntunut ihan loppumattomalta.
Sillä kun sitä lakkoa ja koko sen menoa, kaikkea tuota painostavaa, aina ajatteli — varsinkin köyhimmät kun sitä ajattelivat —, niin se tuntui matavan kuin pitkä, laiska mato. Ei eloa, ei iloa. Ainoastaan se lakon eloton, yksitoikkoinen mataminen päivästä toiseen, viikosta viikkoon. Oli kuin se olisi matelullaan ja yksitoikkoisuudellaan väsyttänyt silmää ja raukaissut mieltä. Juho Kokkokin oli lakkolaisia, ja se tuo vielä lie hänen sairaalloisuuttansa ikäänkuin syventänyt. Vaimon kuoltua, ennen lakkoa, oli hän kolmatta kuukautta maannut sairaana. Jo silloin olivat loppuneet varojen jäännökset, ja se samainen tauti lie kaiken muun lisänä heikontanut häntä koko tämän pitkän lakon kestäessä.