Liika viisas: Viisaudenkirja eli kertomus Sakari Kolistajasta

Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm.
eli
Maiju Lassila
Ensimmäisen kerran julkaissut Arvi A. Karisto 1915.
Sydänkesäinen kiireen työajan hiljaisuus vallitsi Sakari Kolistajankin talossa. Väki oli hävinnyt työmaille.
Oli puolipäivä. Kukon kiekaisu leikkasi poutaista hiljaisuutta. Kartanolla, kaikkialla tyhjää, äänetöntä. Sillan alla hautoi kana ja valkoinen porsasparvi oli latoutunut karjapihan aitoviereen nukkumaan vieretysten, riviin, pyllyt yhtäänne päin niin siroina kuin taiten riviin asetetut valkoiset isot munat.
Ja samaa tyhjää tuvassakin. Penkillä, pöydänpäässä nukkui istuallaan talon muonamies Issakainen, jonka peloittavan suuri, leilimäinen kähärä pää oli niin kauhistuttavan pörröinen kuin mikäkin pahaksi pöyhötelty iso villaläjä. Oli syötyään ja ruuat korjattuaan nojautunut vain ryntäät rehellään pöytää vastaan, kallistanut korvallisensa pöydälle ja nukkui nyt sikeästi kuorsaten, pöydälle jäänyt lusikka ihan nenän edessä.
»Ala nousta jo siitä!» äsähti kovana jo emäntä, Sakarin vaimo Anna-Liisa, vesisankoa tupaan tuodessaan. Näkyi olevan taas äkeissään. Eikä ihme, sillä hermostutti tuo Sakarin tila jo häntä.
Mutta ei Issakainen kuullut. Kuorsata jyrisytti vain ja nukkui kuin pölkky.
»Hulluksi tässä jo itsekin koko miehen kanssa tulee», tuskitteli puuhaileva Anna-Liisa itsekseen Sakarinsa asian vuoksi.
Mutta lopulta alkoi toki Issakainen tajuta, että häntä oli herätetty. Hän heräsi, haukotteli, haparoi pöydältä lusikan, nuoli sen unisena puhtaaksi, pisti seinänrakoon ja istahti keskemmä penkille.
Mutta siihen hän taas nukahti, nukahti sikeästi, ihan kuorsasi. Iso, villainen pää nuokkui ja riippui kuin leili, uhkasi joka hetki ikäänkuin pudota ja viedä raskaalla painollansa koko miehen mukaansa.