Turman talo: Kertomus

Produced by Tapio Riikonen
Kertomus
Kirj.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja 1917.
Oy Kuopion Uusi Kirjapaino.
Yks' ainut polku Turman taloon vie. Mi kohtalosi, mies, sun siellä lie.
Oli päivän aamupuoli, ilmassa vielä tuoreutta, kevään rikkainta tuntua. Turman talon vankka pihapuu syöksi pujoa latvaansa uhmaten taivasta kohti, ja vaikka sen lehtevillä oksilla ripisi kevään iloinen valo eloisana kuin iloitsevan pääskysparven visertely ja elo, niin se näytti olevan siitä kuin irrallaan. Se uhosi vain omaa mykkää, synkkää voimaansa, siinä asumuksen edessä, keskellä pihaa. Oli aivan äänetöntä. Kivijalan kolosta kiiluivat talon mustan kissan silmät.
Ja äkkiä kuului nopea navahdus tuvan seinämästä. Vaaniva kissa syöksi seinää ylös, siepatakseen salvoimella tirskuttavan lintusen. Lintunen pakeni kuin ammuntaa. Pettynyt kissa riippui hetkisen kynsistään seinässä, silmäili laiskasti, laskeutuako alas. Ei. Se ponnisti voimansa, kiipesi seinää pitkin ylös ullakon aukkoon ja asettui rauhallisesti siihen istumaan. Ei mitään muuta ääntä, yksinäisen metsätalon eloa.
Ja juuri silloin astui talon isäntä, Rouni, tuvan ovesta ulos, kirves olalla, karkea paita rinnusnapista auki. Hän pysähtyi rapuille kotvaseksi, silmissä luja, synkkä katse, katsoi johonkin epämääräiseen, ylimalkaiseen. Voimakkaat jäsenet näyttivät nyt selvemmin kuin ehkä koskaan ennen uhittelevan jo elettyä lähes kuuttakymmentä ikävuotta vastaan, ja oli kuin olisivat hänen kasvojensa päättävät piirteet nyt ennustaneet tuhoa.
Sillä pitkin kevättä oli talossa hiiviskellyt se huhu, että tämä hänen talonsa julistetaan Luikin kartanon lahjoitusmaiden omaksi, ja juuri nyt olivat saapuneet varmemmat viestit. Hän oli kyllä asunut tätä korpeen raivaamaansa uudistaloa jo lähes neljäkymmentä vuotta, pitänyt sitä omanansa, mutta hänellä ei ollut muodollisia oikeuksia — niin sanottiin. Niin se oli Luikki ennenkin ahmaissut tiluksia rajoiltansa, ahnaasti pala palalta ja näillä sen etäisilläkin rajaseuduilla vapistiin alati sen uhan edessä. Nyt sen tiedettiin haukkaavan tavallista isomman palan, uusina lahjoituksina, tiesi minä. Monet kylät olivat kuuleman mukaan menossa.