Tieni varrella tapaamia 1

Kun ihminen on nuori, potee hän useinkin todellista ihmisnälkää. Ei häntä tyydytä yksinomaan kirjat ja lukeminen, sillä ei ne anna kaikkea sitä, mitä nuori mieli halajaa ja janoo, vaan hän tahtoisi ennenkaikkea joutua kosketuksiin elävien ihmisten kanssa, tavata sellaisia henkilöitä, jotka ovat totuutta etsineet, vaelluksellaan paljon kokeneet. »Täytyyhän heillä olla jotakin jakaa, heillä, joilla jo on koottua henkistä pääomaa ja monta pulmallista kysymystä ratkaistuna», tuumii nuorena.
Näin tuumivat varsinkin 80- ja 90-luvun nuoret, sillä silloin oli maailma täynnä uusia, ihmeellisiä kysymyksiä, jotka panivat mielet palamaan ja aivot askartelemaan.
Silloin heräsi minussakin tavaton halu joutua niiden ihmisten pariin, jotka »tuossa usein uneksitussa suuressa maailmassa» suunnittelivat tulevaisuutta ja olivat ruvenneet ihmiselämää uusilta näkökulmilta valaisemaan. Ja havaittuani, etteivät elinkustannukset siellä olleet sen kalliimmat kuin Suomessakaan, pikemmin päinvastoin, lähdin keväisin, koulutyön päätyttyä, Europan suurkaupunkeihin näitä »uutta aikaa valmistavia» ihmisiä tapaamaan. Olihan siellä paljon muutakin mielenkiintoista kuten suuret kokoelmat ja museot, teatterit ja oopperat, monenmoiset taideaarteet ja kauneusvaikutelmat, mutta ihmiset olivat kuitenkin enin puoleensa vetävät. Sinne paloi mieli, missä heitä oli koossa, missä he esittivät ajatuksiaan ja johtopäätöksiä, joihin olivat tulleet.
Madame Staëlista hänen elämäkertansa kirjoittajat hiukan pilkallisesti kertovat, että hän oli valmis matkustamaan vaikka 500 peninkulmaa tavatakseen viisaan, nerokkaan ihmisen, mutta että moni kauneusilmiö sitävastoin jätti hänet kylmäksi. Tämä on minua monasti lohduttanut. Koska niin suuri sielu kuin rva Staël kaipasi ihmisiä – onko sitten ihme, että pienet niistä uneksivat.
Tiedän, että nuorten joukossa tälläkin hetkellä on monta, jotka sydämessään huokaavat: »Voi jos pääsisi maailmaa katsomaan ja niitä henkilöitä tapaamaan, jotka siellä kulkevat uranuurtajina!» Mutta se on käynyt tavattoman vaikeaksi. Passinsaanti, joka ei ennenaikaan tuottanut mitään hankaluutta, on nykyään hyvin kireällä, meidän huono valuutamme vaikuttaa, että täytyy olla tavallista rahakkaampi minnekkään mennäkseen, ja sitten on maailma muutenkin nykyään niin toisenlainen kuin ennen. Paljon kaunista on hävitetty, kansat katselevat toisiaan karsaasti ja katkeruus kytee mielissä. Ei ole muuta neuvoksi kuin odottaa, kunnes maailma hiukan tasaantuu ja sillä aikaa, paremman puutteessa, turvautua niihin vaikutelmiin, joita muut ennenaikaan ovat saaneet.