Huhtikuun-Manta

Seuranäytelmä
Kirj.
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1914.
HUHTIKUUN-MANTA, pulska nainen 55 v. vaiheilla, yllä uutuuttaan kankea pumpulipuku, päässä musta silkki, kaulassa kello pitkine perineen. MATTI, hänen miehensä, hidas, tanakka, vaaleatukkainen työmies, 10 v. nuorempi Mantaa. PILLISKURU, karjanostaja, verevä, sekä puvultaan että muodoltaan muhkea mies noin 30 v. iässä. Uudet kiiltävät, korkeat saappaat. Uusi lippalakki. MIINA, nuorenpuoleinen, kielevä nainen kylältä.
Mantan siisti, soma huone Koivulassa. Perillä, keskellä, ovi ulos. Näkyy kuisti, pihamaa, punainen aita portteineen, sekä sen takana maantie ja metsää. Oikealla (katselijasta) astiakaappi, ikkuna, jolla iloisia annansilmiä ja pelakuuneja, sekä penkki pitkin seinää. Lähinnä näyttämöä, oikealla, ristikkojalka pöytä ja sen edessä lyhyempi penkki. Vasemmalla hella tarvittavine astioineen, piironki, jolla peili ja pikkuesineitä, sekä kahdenmaattava vuode, peitettynä kauniilla punakirjavalla peitteellä. Kaikki huonekalut punaiset. Pöydällä kukkasia lasissa. Ruskehtavat hirsiseinät. Keskikesä. Laskevan auringon rusotus pihamaalla ja huoneessa.
Hetkisen näyttämö tyhjänä. Sitten pistetään ulkoapäin avain avaimenreikään ja Manta astuu sisään kävelystä hiestyneenä, helmat nostettuina niin että punainen alushame ja uudet, kankeat, narisevat kengät näkyvät. Hän päästää alas helmansa, ottaa silkin hartioitaan, lyö sen oikoiseksi, käärii kauniisti laskoksille ja vie piironginlaatikkoon. Sitten hän ottaa vitjat kaulan ympäriltä, kuuntelee että kello käy ja päästää kellon piirongille. Ottaa taskustaan kokoonkäärityn suuren nenäliinan ja pyyhkii kasvojaan. Menee koettamaan ovatko kukkaset ikkunalla kuivat, kastaa ne, asettuu penkille istumaan, juo kauhasta, josta juuri on kastellut kukat.
MANTA huokaisten.
Ajan henki, ajan henki. (Purskahtaa itkuun.) Niin, niin. Ajan henki. Kukas sitä olisi uskonut! (Pyyhkii hetken itkettyään silmänsä.) Mutta missäs se Niili on? Kis-kis-kis-kis. (Menee ruokakaapille.) Kis-kis-kiskis. Missäs sinä nyt olet, kun et ole vastassa? Tule nyt ottamaan ruokaa. Vai lypsymaitoako sinulle pitää olla! Kis-kis-kis-kis! (Panee puuroa ja maitoa kuppiin, menee ulos, puhelee kissalle.) Kis-kis-kis-kis. No mistäs sitä nyt tullaan! Onko taas tapeltu? No niin, no niin. (Lavertelee kissalleen kuin lapselle.) Aijai kun se on rumaa se tappeleminen. No niin, no niin — syö nyt siinä. (Palaa sisään, ovi jää auki. Askartelee, panee kahvipannun tulelle, puhelee kissalle, jota ei näy.) Rumaa se on, Niili parka, se riita. Parempi sitten selvä ero. Ajan henki on sellainen. Tohtorinnaa ei enää ole — eikä Huhtikuun-Mantaa enää ole. Ei ole kuka kutsuisi Huhtikuun-Mantaksi! Ei ole kuka saisi kutsua — kun ei tohtorinnaa enää ole. (Pyyhkii kyyneliään. Menee kaapille, tekee suuren voileivän ja alkaa syödä.)