Kaksi rakkautta

E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
Kirj.
Maila Talvio
Porvoossa, Werner Söderström, 1898.
Varsinainen ohjelma oli jo loppunut.
Salissa vallitsi tukahuttava kuumuus ja yhä uutta lämpöä hohti kattokruunu, joka korkeudestaan valaisi keskilattialla liehuvia tanssivia paria.
Salin kulmaan oli kokoontunut joukko herroja ja naisia. He istuivat piirissä, kasvot kääntyneinä tanssiviin päin, mutta huomio tähdättynä vallan toisaalle. Keskipisteenä heidän joukossaan oli nuori oppinut Vitold Dargis, joka vasta oli saapunut Helsinkiin. Häntä tarkoittivat naisten hymyilyt, häntä seurasivat katseillaan herrat. Hän oli kookas, harteva mies, puettuna hienoon frakkipukuun.
— Suokaa anteeksi, keskeytti äkkiä keskustelun muuan naisista saksankielellä, — me olemme täällä riitaantuneet, minä ja ystävättäreni, siitä, mitä kansallisuutta te oikeastaan olette. Oletteko virolainen vaiko saksalainen, puolalainen vaiko venäläinen? Joku väitti teitä unkarilaiseksikin…
Dargiksen vakaville kasvoille lensi hetkeksi hymy, puoleksi ivallinen, puoleksi kohtelias.
— Olen liettualainen, sanoi hän. — Ette, hyvä rouva, ehkä koskaan ole kuullut puhuttavankaan sennimisestä kansasta.
— Olen, olen toki, ovathan liettualaiset mainitut maantieteessä. Mutta kun te puhutte kaikkia kieliä yhtä hyvin.
— Me pienet kansat suuren keisarikunnan sisäpuolella olemme pakotetut oppimaan useita kieliä.