Yölintu

language: Finnish
Kuvauksia menneiltä ajoilta
Kirj.
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1913.
Kulo Siironmaan tyttäret Juvelan kattilassa Juurikk'oja Vanha impi Bellevue Punatukkaiset Lippi Morsiusvaunut Sovintosunnuntai Punaiset liput Nälkävuoden lapsia Joulukirkko
Pitäjän suurimman kartanon nimi oli Yölintu ja kartanon nuorta herraa Jaakko von Tollia sanottiin »Yölinnuksi». »Yölintu!» huusivat naiset toisilleen kaivolta kaivolle, kun ensimmäiseen asumukseen oli kuulunut Jaakko-herran kulkustensoitto. »Yölintu!» kuiskasivat tytöt ja menivät ikkunaan. »Yölintu!» riemuitsivat lapset ja juoksivat pihamaalle. »Yölintu!» siunasivat vanhat ja vaivaiset ja riensivät tiepuoleen. »Yölintu liikkuu», sanottiin sydänmaan torpissa, kun tuttu pyssynpauke alkoi kuulua eikä tiedetty, olisiko ollut parempi sulkeutua salpojen taakse vaiko ryhtyä lehdittämään saunaa kuin juhannukseksi.
Everstin kartanossa Yöjärven rannalla kasvoi myöskin kolme nuorta tytärtä, Amalia Karolina, Fredrika Lovisa ja Anna. Heillä oli kamarineiti, joka puetti heidät aamulla ja sitoi harson heidän silmilleen, kun he läksivät kävelylle. He olivat kuuluisat hipiänsä valkoisuudesta ja pienistä käsistään, joissa rystysien yläpuolella oli kuopat. Heidän kauneutensa oli sitä lajia, johon ei kuulu kulmakarvoja eikä ajatuksia. Heidän äitinsä, jalosyntyinen Mathilda-rouva, oli kasvattanut heidät omaan henkeensä. Hänelläkään ei ollut ajatuksia, kun eversti jo yli keski-iän päässeenä miehenä hänet kihlasi. Mutta hänellä oli naisen vaistot. Ajatukset tulivat jälkeenpäin, kun lapset tulivat. Lapsia syntyi ja lapsia kuoli. Mathilda-rouva suri, ettei kartanolla ollut muurattua sukuhautaa ja että hänen täytyi kätkeä pienet ruumiit irralleen maahan, vieraiden kuolleiden joukkoon. Uskonnollisuus, jota hänessä saattoi sanoa alunpitäen olleen virallinen määrä, kehittyi myöhemmin niin, että hän rupesi vaatimaan naapurien kesken anteeksipyyntöä ja anteeksiantoa ennen ehtoollista. Eversti kohteli naistensa sielunelämän ilmauksia kuin sateen pieksinää. Joskus ne tulivat otolliseenkin aikaan, tavallisesti sopimattomaan. Vertaisekseen ei hän tunnustanut muuta kuin poikansa.