Kertomuksia II

Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Maksim Gorjki
Suomentanut Rob. A. Seppänen
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1903.
Osakeyhtiö Kuopion Uusi Kirjapaino.
Arolla. Ajan ratoksi. Toverukset. Lukija. Pirusta.
… Me läksimme Perekopista mitä huonoimmalla tuulella, nälkäisinä kuin sudet ja vihaisina koko maailmalle. Kokonaista puoli vuorokautta olimme turhaan käyttäneet kaiken kykymme ja tarmomme saadaksemme jotain varastetuksi tai hankkiaksemme työntapaista, ja kun viimein huomasimme, ettei mikään vedellyt, päätimme kulkea edelleen. Mihinkä sitten? Kunhan mentiin.
Päätöksemme oli yksimielinen ja me ilmaisimme sen toisillemme. Mutta me olimme valmiit jatkamaan matkaa joka suhteessa sillä elämän polulla, jota jo kauan olimme kulkeneet — senkin oli jokainen meistä itsekseen päättänyt, ja vaikka emme sitä ääneen ilmaisseetkaan, niin loisti se kuitenkin selvään nälkäisten silmiemme synkässä heijastuksessa.
Meitä oli kolme. Tutustuneet olimme toisiimme vasta äsken Hersonissa eräässä kapakassa Dnjeprin rannalla.
Yksi meistä oli sotamies rautatie-pataljoonasta; sitte oli hän ollut ratamestarintapaisena. Hän oli punatukkainen, punapartainen ja vanttera mies, jonka harmaissa silmissä oli kylmä ilme. Hän osasi saksaa ja tunsi hämmästyttävän tarkasti kaikki vankila-elämän salaisuudet.
Meikäläinen mies ei mielellään puhu paljoa entisyydestään, sillä hänellä on siihen aina enemmän tai vähemmän päteviä syitä. Sen vuoksi luotimme me toisiimme — luotimme ainakin ulkonaisesti, sillä sisällisesti ei kukaan meistä luottanut paljoa edes itseensäkään.