Rippi

Produced by Juha Kiuru and Tapio Riikonen
Kirj.
Maksim Gorki
Kuopio 1909, Osakeyhtiö Kuopion Uusi Kirjapaino.
Omistan FEODOR SHALJAPINILLE.
… Sallikaa minun kertoa teille elämäkertani; tämä kertomus vie tosin teiltä vähän aikaa, mutta sen tunteminen on teille välttämätöntä.
Minä olen — peukalolintu, löytölapsi, oikeuksia vailla oleva ihminen; kenen synnyttämä — sitä en tiedä, mutta minut oli heitetty herra Losevin taloon Sokolin kylässä Krasnoglinskin piirikunnassa. Äitini — tai joku toinen — oli pannut minut herrasväen puistoon, sen rukoushuoneen portaille, jonne vanha neiti Losev oli haudattu, ja sieltä löysi minut Danila Vjalov, puutarhuri. Hän saapui varhain aamulla puistoon ja näkee riepuihin käärityn lapsen liikuttelevan itseään rukoushuoneen portailla ja sen ympärillä harmaan kollikissan varovasti kuljeskelevan.
Danilan luona olin minä, kunnes tulin neljän vuoden vanhaksi; mutta kun hänellä itsellä oli paljon lapsia, niin sain minä etsiä ruokani mistä löysin, ja kun en löytänyt ruokaa, — niin vikisin, vikisin nälissäni ja nukuin vihdoin.
Neljän vanhana otti ukko Larion minut luokseen. Hän eleli itsekseen, oli hyvin omituinen ja otti minut aikansa ratoksi. Muuten oli hän kooltaan pieni, pyöreä kuin rakko, ja hänen kasvonsakin olivat pyöreät: hänen hiuksensa olivat ruskeat ja äänensä kimeä kuin naisen, ja hänen sydämessäänkin oli jotakin naisekasta — hyväilyä tavoittelevaa. Viinaa hän rakasti ja joi väliin ylenmäärin; raittiina hän oli vähäpuheinen, silmät aina puoliummessa ja näytti syntiseltä kaikkein edessä, mutta juopotteluretkillä — hän lauloi kovalla äänellä virsiä ja muita lauluja, piti päätään pystyssä ja hymyili kaikille.
Hän eleli erillään muista ihmisistä, oli köyhä, antoi maaosuutensa papille, pyysi kesät talvet kalaa ja — huvin vuoksi — myöskin laululintuja, johon hän minutkin opetti. Hän rakasti lintuja eivätkä linnutkaan häntä pelänneet; liikuttavaa on muistella, mitenkä kerrankin hyvin vaikeasti kesytettävä lintu juoksi pitkin hänen punasta päätään ja sotkeutuu hänen ruskeisiin hiuksiinsa. Tai istuu lintu hänen olkapäällään ja taivuttaen viisaasti päätään katsoo hänen suuhunsa. Milloin paneutuu taas Larion maata penkille, siroittelee hampunsiemeniä päähänsä ja partaansa, ja heti lentävät keltasirkut, tikliäiset, tiaiset, tilhit — kaivautuvat ukon hiuksiin, kulkevat pitkin poskia, tunkeutuvat korviin, istuvat nenälle, ja hän makaa ja nauraa, sulkee silmänsä ja seurustelee hellästi niitten kanssa. Minä kadehdin ukkoa siitä syystä — sillä minua linnut pelkäsivät.